Dragon's Dogma...
Voi pojat, Dragon's Dogma! Capcomin uutukaisessa yhdistyy Shadow of Colossuksen, Dark Soulsin ja Skyrimin parhaimpia puolia: valtavien pomohirviöiden päällä voi kiipeillä ja samalla tuikata tikarin erityisen herkkään paikkaan, peli on vaikea ja maailma on avoin.
Olen siis innolla seikkailut Dragon's Dogman maailmassa, Gransysissa, viimeiset pari viikkoa. Netti on pullollaan arvosteluja tästä pelistä ja yleinen mielipide on siellä 8.5/10 sektorilla.
Nyt vain harmittaa, etten antanut Pawnilleni nimeksi Cpt. Obvious...
tiistai 5. kesäkuuta 2012
tiistai 15. toukokuuta 2012
Loppu hiljaisuudelle
Huh, tulipas pidettyä vähän taukoa kirjoittelusta.
Nyt on kuitenkin kohdalle sattunut sellainen mätäpaise, että pakko avata taas sanainen arkku täällä, koska eihän sitä kestä kenenkään pää jos joutuu vielä vähänkään enempää seuraamaan avautumistani aiheesta FB-sivullani, twitterissäni tai jos henkilö sattuu pahimmaksi epäonnekseen olemaan kanssani samalla IRC-kanavalla.
Nyt on nimittäin kyse Diablo 3:sta. Ja siitä kuinka uskomattoman pettynyt voi johonkin tuotteeseen olla. Kymmenen vuotta odotin tätä peliä ja jo beta-testissä kävi selväksi että haluan rahani takaisin Blizzardilta pre-purchase tuotteestani. Ja onnekseni sainkin tai harmistukseni olisi vielä pahempi.
Pahimapana kaikista vioista on jatkuvaa verkkoyhteyttä vaativa DRM; yksinpelikin vaatii yhteyden ja jopa siinä on AFK mittari joka heittää sinut palvelimelta jos olet poissa koneelta liian pitkään. Jo tämä riitti itselleni syyksi olla ostamatta Blizzardin edellistä pökälettä Starcraft II:sta. Pelin julkaisun aikaan twitterin täytteneet hashtagit error37 yms. palvelin yhteyteen liittyvät ongelmat jätän omaan arvoonsa, koska ne tullaan kyllä piakkoin korjaamaan, joskin on hieman harmillista että en pääse pelaamaan yksinpeliäni vain siksi että joku Blizzardilla unohti laittaa verkkopiuhan kiinni palvelimiin. Mutta lisää vikoja kyllä löytyy! Vanhana Diablo-sarjan fanina mm. nämä iskivät naamalle kuin kusessa uitettu rätti:
- Skill-tree loistaa poissaolollaan ja tilalla on automaattisesti täyttyvä "kykytaulukko". Koko pelisysteemi on yksinkertaistettu puhtaaseen "left click to win" tyyliin. Kaikki haaste, valinnanvaikeus ja strategiointi on poissa!
- Grafiikat voisivat yhtä hyvin olla vuodelta 2004 ja muistuttavat aivan liikaa WoWia.
- Kaikki perustuu varusteisiin, jotka ovat aivan identtisennäköisiä.
- Yllä mainittuja varusteita voi ostaa Blizzardin huutokaupasta - oikealla rahalla.
- PvP:tä ei julkaisussa ole mukana. Se pultataan kylkeen joskus myöhemmin. Ja se on areenapohjaista.
- Juoni on huonompi kuin Twilightissa.
- Ääninäyttely samoin.
Tunnen henkilöitä jotka jostain syystä pitävät pelistä ja esittävät syiksi mm. "mutta kun sosiaalinen aspekti on niin kiva pelissä ja kamut saa mukaan helposti" sekä "noku achievements". Näihin voisin todeta, että jos kaipaa sosiaalisuutta, niin sopii suksia sinne FB:n tai IRC:n suuntaan (tai luoja paratkoon, vaikka kahville kaverin kanssa ihan sinne oikeaan elämään) ja achievementit eivät ole kirjoissani mikään syy ostaa peliä, vaikka kiva lisä kyllä ovatkin siihen valmiiseen tuotteeseen. Sosiaalinen pelaaminen on muutenkin juuri ja juuri hyvä asia, joten en mainostaisi sitä liikaa. Huomattavaa kuitenkin on, että näitä pointteja pelin suurinpina plussaia pitävät eivät edes tiedä kenestä on kyse jos puhun heille Tyraelista
En taida olla yksin mielipiteideni kanssa, sillä ainakin Metacritic on täyttymässä melkoisesta määrästä 0/10 arvosteluita. En näe asiaa itse aivan niin mustavalkoisena kuten monet siellä - joko 0 tai 10 - mutta kuulun kyllä näihin pettyneisiin ihmisiin jotka voivat tehdä pitkää listaa siitä missä mentiin Blizzardilla vipuun tämän pelin kanssa. Sopii kyllä toisaalta muistaa, että D3:n puski ulos porukka jossa ei ole ketään jossa ei ole ketään joka olisi ollut mukana tuottamassa Diablo 2:sta. Jos koettaa parhaansa ja jättää menneisyyden omaan arvoonsa ja koettaa arvioida Diablo 3:a omilla meriiteillään, niin eipä niinkään pitkälle päästä. Peli on tylsä ja tyhmennetty naksuttelu.
En oikeasti voi ymmärtää kuinka kukaan voisi pitää tästä.
TL;DR: jos olet Diablo-fani, älä koske tikullakaan tähän peliin. Jos et tiedä Diablo-sarjasta sen enempää; älä siltikään koske tähän peliin.

maanantai 3. lokakuuta 2011
Dark Souls
Perjantaina kauppoihin rantautuu - anteeksi vain hypetykseni - vuosikymmenen paras peli: Dark Souls. Pelin edeltäjä Demon's Souls oli ehdottomasti vuoden 2009 paras peli, jossei koko edellisen vuosikymmenen. Ainakin allekirjoittaneella on kovat odotukset Dark Soulsille, mutta ainakin previkkojen perusteella se on lunastamassa ne aika kirkkaasti.
Käykää tsekkaamassa asiasta lisää pelin virallisilta sivuilta, Facebook-sivulta tai vaikkapa YouTubesta.
Arvostelu löytyy jo nyt ainakin IGN:n sivulta.
Hyvältä vaikuttaa!

tiistai 13. syyskuuta 2011
Lopettakaa pilaamasta pelejäni!
2K Games on tekemässä uutta X-Comia. Aika siistiä, vai mitä? Olisihan se, ellei yhtä kaikkien aikojen parhaista vuoropohjaisista strategioista oltaisi vääntämässä kulahtaneeseen ja kökköön FPS-muottiin. Täysi genren vaihdos, täysin erilainen ufopaedia, täysin erilainen kaikki. Lyhyesti sanottuna: haistakaa paska.
Entäs Syndicate? Muistan Syndicate Warsin yhtenä loistavimmista peleistä lapsuudestani. Kuulin ilouutisen siitä kuinka sitä ollaan reboottaamassa, eli lähdetään tekemään alusta Eurocorpin ja Zealottien välienselvittelyä. Innostus vaihtui inhoon siinä vaiheessa, kun pääsin uutisessa siihen kohtaan jossa kerrotaan rebootin koskevan myös genreä. Uusi genre: FPS.
Liekö syynä se, että ajatellaan massamarkkinoita ja sitä kuinka puolivillainenkin FPS myy mukamas enemmän kuin timanttinen vuoro/tosiaika-strategia?
Olen pettynyt.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Xenoblade Chronicles ja pari muuta
Tarkistin kauan päivittämättä olleen 5+5+5 -listani pitkästä aikaa. Sieltä löytyi merkintä Xenoblade Chroniclesista. Samana päivänä saapui uusin Pelaaja, jossa kyseinen peli olikin jo arvosteltu. Syytän kesäkoomaa siitä, että tämä täydellinen timantti meni täysin tutkan alta minulla sen julkaisun aikoihin heinäkuun loppupuolella. Toinen syy voi olla se, että kun viimeksi kuulin tästä Monolith Softin kehittämästä pelistä, kerrottiin ettei sitä tulla julkaisemaan japanin ulkopuolella. Noh, nyt myöhemmin asiaa tutkittuani huomasin uutisen olevan jenkkiläisen pelilehden ja itse asiassa tilanne on, ettei peliä julkaista jenkkimarkkinoilla ollenkaan näillä näkymin. Joten jos peliä ei julkaista heidän markkinoillaan, sitä ei ole olemassa missään muuallakaan? Niin tai näin, miksi se sitten oli vasta nyt arvosteltu Pelaajassa? Noh, ennenkuin löysin pelin, jouduin käymään 6 fyysisen pelikaupan kautta ja kahlasin läpi kymmenkunta pelikauppaa verkossa Suomesta ja ulkomailta; peli oli loppu kaikkialta kunnes vastoin periaatteitani kävelin GameStopiin josta peli viimein löytyi. Ja voi veljet ja siskot, siinäpä vasta hieno peli jolla luvataan olevan pituutta reilusti yli 60 tuntia!
Xenoblade Chronicles repii Wiistä kyllä irti kaikki mehut mitkä lähtee, mutta silti se näyttää joltain viime konsolisukupolven tuotokselta. Mutta koska en ole kultasilmä, ei grafiikan taso paljoa häiritse, varsinkaan kun kaikki muuta aspektit pelissä toimivat niin saumattoman hienosti! Tässä linkki pelin metacritic-sivuille (pisteitä 92).
Toinen peli 5+5+5 -listassani on Hironobu Skaguchin The Last Story. Mies on kyllä selvästi tykästynyt nimeämään pelinsä aina joksikin viimeiseksi, vaikka vähintään myynnillisesti ne ovat olleet aina menestyksiä. Tästäkin huhuttiin ettei julkaisua tule mualla kuin Japanissa. No, toisin on käymässä ja tämä peli tullaan julkaisemaan Euroopassa vuoden 2012 puolella.
Mielenkiintoiselta vaikuttaa myös Final Fantasy Type-O.
Japsiropejen uutta nousua odotellessa...

Tunnisteet:
01,
19,
23,
FF Type-O,
The Last Story,
Xenoblade Chronicles
maanantai 22. elokuuta 2011
Loppuvuoden peliruuhka
26.08. Deus Ex: Human Revolution
09.09. Dead Island
07.10. Dark Souls
21.10. Batman: Arkham City
02.11. Uncharted 3: Drake's Deception
15.11. Assassin's Creed Revelations
Siinäpä ne tärkeimmät mitä tämän vuoden puolella julkaistavista joille päivämäärä on jo varmistunut. Pitänee alkaa jonkinlaista kalenteria alkaa kasaamaan että kerkeää nuo kaikki kahlailla läpi. Harmillisesti monet helmet meinaavat hukkua julkaisukalentereissa loppuvuodesta tavanomaisen urheilupeleistä koostuvan paskavyöryn alle.

keskiviikko 10. elokuuta 2011
Aktiivinen vaikuttaja
Kesä meni ja niin menin minäkin. Kesän PSP-julkaisut tuli pelailtua matkoilla ja HTC:n valmistama puhelimeni on myös hyvää vauhtia muuttumassa ihan oikeasti varteenotettavaksi pelikoneeksi. Pikaisten ja simppeleiden pelien lisäksi sillä kun voi pyörittää myös Baldur's Gate 2 ja Planescape Tormenttia. Jos käytät Android-puhelinta, hae itsellesi GemRB ja testaa!
Tämä joka paikassa ja joka matkalla pelaaminen alkaa selvästi kostautua muiden viihdemuotojen pariin pistettäessä. Olen tästä varmaan joskus aiemminkin nillittänyt, mutta en vain osaa enää olla passiivinen sivustaseuraaja. Tahdon vaikuttaa asioihin, tehdä jotain! Elokuvia ei ole tullut katsottua kotona enää aikoihin, mutta leffateatteriin sentään vielä kykenen menemään. Siellä leffa tulee katsottua ilman pahempaa pulinaa tai häiriötekijöitä.
Tiedä sitten olenko vain muuttumassa lyhyt jännitteisemmäksi, mutta toisaalta kirjoja luen edelleen paljon eli samaan tahtiin kuin ennenkin...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)