Yksinoikeuksia

Kuluneella viikolla PS3 majoittautui vihdoin ja viimein TV:ni alle. PS3:lle asettamani yksinoikeuspelimittari on kai viimeinkin siinä pisteessä, että laitteen viitsi hankkia. Xbox 360:tä en edes harkinnut, koska jokaisen pelin mitä sillä koneella haluaisin pelata, saan myös PC:lleni. On sopivaa huomata, että Halo != syy hankkia Xbox 360. Oikeastaan ainoa yksinoikeuspeli boxille on Lost Odyssey, jota haluaisin ihan tosissani päästä pelaamaan, mutta en ihan 300€ edestä kuitenkaan. Puhumattakaan boxien katastrofaalisesta, melkein 25% lähentelevästä red ring of death määrästä, eli melkein joka neljäs Xbox 360 hajoaa. Minun kirjoissani se kyllä tarkoittaa jo 100% failurea.

Vanhoja uutisia

Tiistaina 09.03.2010 kauppojen hyllyille ilmestyy Final Fantasy XIII. Mahtava homma, tätä on odotettu!

Selkeää fanboyn touhottamista tämä, mutta jos on jokin pelisarja joka on kulkenut mukana melkein koko peliharrastuksen alusta asti ja muovannut käsitystä tietystä genrestä minun päässäni, niin se on juuri Final Fantasy. Ensimmäisestä osasta on kuljettu pitkä matka ja väliin mahtuu se ainainen lempilapsi VII. Eihän se nykypäivän standardeilla ole varmaan mitään mullistavaa kenellekään joka sitä kokeilisi vasta nyt ensimmäisen kerran, mutta omalla "peliurallani" se sattui sellaiseen väliin, josta jäi lähtemättömät merkit ja muistot.

Joten jokainen uusi Final Fantasy tarkoittaa minulle kymmenien, jos ei satojen tuntien uutta seikkailua. Ja sellainen on todellakin odottamisen arvoista.

Äkkiaikatapahtumat

Quick-time eventit on kamalia ja niitä ei pitäisi käyttää missään pelissä.

Siinä kaikki.

Nostalgiapelailua Dissidian innoittamana

Joululomalla tuli matkailtua ja sitä myöten PSP oli kovassa käytössä, koska talven päivät on lyhyet eikä pimeässä autossa näe lukea. Dissidia tuntuu juurtuneen kantopleikkariini, on se vain niin hyvä!

Dissidian yksi hieno ominaisuushan on kaikessa yksinkertaisuudessaan mahdollisuus pelata eri Final Fantasy -pelien päähahmoilla tappelupelien tyyliin. Eli Cloudilla voi pistää Sephirothia turpaan Buster Swordilla juuri niin kuin itse haluaa. Satuin paluumatkalla hiomaan Squallin tarinan, levelit ja muut jutut kuntoon, minkä jälkeen iski kova hinku pelailla vanha kunnon FF8 uudestaan läpi. Aikoinaan kun sen pelasi ensimmäiseltä istumalta 99 prosenttisesti läpi ja sitä puuttuvaa prosenttia en jaksanut alkaa hinkkaamaan alusta alkaen enää siinä vaiheessa, joten FF8 lienee kaikista Final Fantasyistä se peli, jonka olen pelaillut läpi vain kerran. On aika tehdä paikko.

Samaan syssyyn tuli hiottua Terralla (FF6) ja Zidanella (FF9) Dissidiaa enemmän tai vähemmän ja tajusin, että muista juuri mitään yhdeksännestä fantasiasta ja kuutonen on vain niin pirun hyvä, joten pitää laittaa nekin levylautaselle pyörimään. Vielä pitää käydä varastosta kaivamassa vanha pleikkari ja muistikortit autenttisuuden vuoksi (jep, minulla on FF6 remasteroituna PSX-versiona, koska SNES versio on jossain hukkapiilossa vanhempieni luona).

Nice to meet you again, old friends!

PS: Final Fantasy VII on se paras ja kaunein. Nyt ja aina.