The Mouse Trapin sarjakuvassa on esitetty todella hyvin mikä DRM:stä tuli. Alunperin piratismin kitkijäksi tarkoitettu järjestelmä on kääntynyt täysin tarkoitustaan vastaan. Kaikki mahdolliset lisäkilkkeet joita pelin mukana pakkoasennetaan (windows live hyvänä esimerkkinä Falloutin ja GTA IV:n tapauksissa) saa porukan repimään hiuksia päästään ja kääntymään kohti helpommin lähestyttävää konsolipelaamista. Windows Live kun nyt on lähinnä achievementtien esittelemiseen keskittyvä systeemi PC-pelaajille. Itse en ainakaan näe sillä juuri muuta funktiota.
Ja onko DRM (tai venäläisen mafia ylläpitämä Starforce-suojaus) sitten vähentänyt piratismia? Ei ole. Onko se tehnyt täysin laillisesti hankittujen pelien asentamisesta yhtä piinaa? Kyllä on. Onko koneellasi esimerkiksi Daemon Tools -ohjelmisto? Onnea vain Starforcen kanssa sitten...
torstai 24. syyskuuta 2009
Twilight vai Masquerade? Aika helppo valinta...
Vampire: The Masquerade on roolipelinä ja PC-pelinä jotain aivan erinomaisesti tuotettua. PC-peli on tehty hienosti alkuperäistä White Wolfin pen&paper roolipeliä mukaillen ja kunnioittaen, eikä koko Masqueraden maailma minun mielestäni maailmankuvauksensa puolesta pahemmin pyllistele Ricen ja Stokerin klassikoille vampyyreista (ja niiden mielikuvista). Masqueradessa eri vampyyrirotujen väliset kahinat ja muu hiippailu on ehdottomasti pidettävä tavallisilta ihmisiltä piilossa; siitä nimi "Masquerade", naamiaiset. Paljon syvempää luotsausta on paha lähteä tekemään Masqueraden maailmasta ilman useampi sivuista tarinaa, mutta hienosti Masquerade kunnioittaa lähdeteoksiaan pelinä. Olen aika varma, että Masqueradeen tutustuneet ja pc-peliä pelanneet voivat olla tästä samaa mieltä? Eivätkä pelilliset ansiot jää vähäisiksi, koska tarinan kahlaa innolla läpi, pelattavuus on kunnossa niinkin "vanhaksi" peliksi, eikä peli nyt aivan umpirumakaan ole kun ottaa huomioon koska se on julkaistu. Umpihulluna ja skitsofreenisenä malkavian-rodun edustajana on erityisen hupaisaa pelailla tarina läpi. Jotain kertoo pelistä ja tarinasta jo se, että ei voi pahemmin vihjailla mistään pilaamatta yllätyksiä ja erilaisilla vampyyriroduila läpi pelatessa kokemus on aivan erilainen.
Vastapainoksi sitten höyryävä läjä sitä itseään... Tämä esimerkki ei tosiaan liity peleihin, vaan leffoihin ja kirjallisuuteen joita kulutan paljon ja joiden aiheina kunnon vampyyri-tarinat ovat olleet useasti, joskaan ei tässä tapauksessa. Otan koko homman esille ihan vain siksi, että ainakin itseäni on jo todella pitkään aivan suunnattomasti vaivannut kuinka Twilight pilaa kunnon vampyyri-stoorien maineen kimalluksineen ja teini-emojen ihmissuhdeitkuineen! Kuka tahansa täysjärkinen osaa kiertää Twilightin kaukaa jos hakee kunnollista vampyyri-aiheista tarinaa. Totta kai jokainen saa lukea ja katsella ihan mitä haluaa, mutta pistää vihaksi kun sellaisen jöötin kuin Twilight kehdataan sanoa kuuluvan samaan genreen kunnon vampyyri-stoorien kanssa. Itse olen leffasta nähnyt noin puolet ja jälkikäteen ajateltuna mieluummin hakkaan kuuden tuuman nauloja sukupuolielimeni läpi kuin koskaan enää altistun sille roskalle. Olisi mielenkiintoista nähdä graafisena mitä tapahtuu, jos laittaisi vaikkapa Masquerade-maailmaan kuuluvan gangrel-rodun edustajan, joka saa raivokohtauksen vähimmästäkin (joten prettyboy emovampyyri tuskin olisi laukaisematta tätä ominaisuutta) ja Twilightin Edwardin samaan huoneeseen. Lopputulos on kaikille vampyyritarinansa lukeneille ihan selvä, mutta olisi kyllä hauska nähdä kuinka moneen osaan gangrel saisi suikaloitua toisen "vampyyrin" 5 sekunnin aikarajassa joka olisi annettu. Sesam Streetin Countissa (kyllä, sen lastenohjelman käsinukkevampyyrissa) on enemmän vampyyria kuin yhdessäkään Twilightin "vampyyrissa". Ja vaikka Underworld olikin kohtuu kökkö vampyyri-tykkääkin-ihmissudesta -leffa, niin Twilight kyllä alitti riman myös siltä osin aika kirkkaasti kopioidessaan tarinansa siitä..
Kiertäkää jälkimmäisenä mainittu kaukaa ja käykää sen sijaan vaikka fantsusta ostamassa kunnon kirjallisuutta a'la Rice tai White Wolfin Masquerade! Ai niin, missä oli Alucard kun häntä olisi tarvittu?
PS: Jos vedät masquarade -kampanjaa tai tarvitset jonkun vetämään sellaista, heitäppä mailia minulle!
Vastapainoksi sitten höyryävä läjä sitä itseään... Tämä esimerkki ei tosiaan liity peleihin, vaan leffoihin ja kirjallisuuteen joita kulutan paljon ja joiden aiheina kunnon vampyyri-tarinat ovat olleet useasti, joskaan ei tässä tapauksessa. Otan koko homman esille ihan vain siksi, että ainakin itseäni on jo todella pitkään aivan suunnattomasti vaivannut kuinka Twilight pilaa kunnon vampyyri-stoorien maineen kimalluksineen ja teini-emojen ihmissuhdeitkuineen! Kuka tahansa täysjärkinen osaa kiertää Twilightin kaukaa jos hakee kunnollista vampyyri-aiheista tarinaa. Totta kai jokainen saa lukea ja katsella ihan mitä haluaa, mutta pistää vihaksi kun sellaisen jöötin kuin Twilight kehdataan sanoa kuuluvan samaan genreen kunnon vampyyri-stoorien kanssa. Itse olen leffasta nähnyt noin puolet ja jälkikäteen ajateltuna mieluummin hakkaan kuuden tuuman nauloja sukupuolielimeni läpi kuin koskaan enää altistun sille roskalle. Olisi mielenkiintoista nähdä graafisena mitä tapahtuu, jos laittaisi vaikkapa Masquerade-maailmaan kuuluvan gangrel-rodun edustajan, joka saa raivokohtauksen vähimmästäkin (joten prettyboy emovampyyri tuskin olisi laukaisematta tätä ominaisuutta) ja Twilightin Edwardin samaan huoneeseen. Lopputulos on kaikille vampyyritarinansa lukeneille ihan selvä, mutta olisi kyllä hauska nähdä kuinka moneen osaan gangrel saisi suikaloitua toisen "vampyyrin" 5 sekunnin aikarajassa joka olisi annettu. Sesam Streetin Countissa (kyllä, sen lastenohjelman käsinukkevampyyrissa) on enemmän vampyyria kuin yhdessäkään Twilightin "vampyyrissa". Ja vaikka Underworld olikin kohtuu kökkö vampyyri-tykkääkin-ihmissudesta -leffa, niin Twilight kyllä alitti riman myös siltä osin aika kirkkaasti kopioidessaan tarinansa siitä..
Kiertäkää jälkimmäisenä mainittu kaukaa ja käykää sen sijaan vaikka fantsusta ostamassa kunnon kirjallisuutta a'la Rice tai White Wolfin Masquerade! Ai niin, missä oli Alucard kun häntä olisi tarvittu?
PS: Jos vedät masquarade -kampanjaa tai tarvitset jonkun vetämään sellaista, heitäppä mailia minulle!
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Hyviksiä ja pahiksia
Taas kerran voi tökkiä tikulla silmään kun muistelen menneitä, mutta voi kuinka hieno pelitalon pyöränen Clover Studios oli! Okamin ja Viewtiful Joen kaltaisten kulttiklassikkojen ja ihan oikeasti nautinnollisten pelien kehittäjänä tunnettu studio sai niskalaukauksensa jo aikoja sitten. Capcom, mitä menit tekemään! Eikä Clover Studios suinkaan ole ainoa hyviä pelejä tuottanut pienempi lafka joka suljetaan jostain käsittämättömästä syystä. Pelitkin myi vielä kohtuullisesti AFAIK.
Samaan aikaan EA:n kaltaiset jättimäiset pörssipökäleet puskevat jokavuotista grafiikkapäivityssontaa a'la Maddenit ja NHL:t. En edes tiedä ihmisiä jotka pelaavat näitä "pelejä". Ja käytän termiä "peli" varsin löyhästi. Toisaalta nyt puhuu mies joka mieluummin amputoi päänsä kuin katsoo kahta minuuttia kauempaa yleisurheilua tai formuloita telkkarista ja kysymykseen "katoitko kisoja X" voi vastata vain vaivaantuneella hymähdyksellä. Riepoo tällaista pelit-ovat-taidetta -toopea ihan silmittömästi kuinka hienot teokset kuten Ico jäävät pölyttymään hyllyyn vain siksi, että massa ei tiedä paremmin ja vanhemmat ostavat lapsille periaatteella "no tossa on jokin jääkiekkopeli ostetaa se vaikka viime vuonnaki taidettiin ostaa? No on siinä varmaan paremmat grafiikat?". Pelilliset ansiot jää urheilupeleissä ainakin minun kirjoissani varsin vähiin. Iloista rostereiden selaamista vaan teille, sopulit!
Jotta ei menisi liian pahaksi EA:n pilkaksi, niin sanottakoon talon puolesta jotain hyvääkin. Eikä EA edes ole ainoa joka tuottaa urheilupeliroskaa. Entäs kuka on vastuussa Pro Evolution Soccerista? Mikä olis kuivempaa kuin itse asiassa pelata sitä futispeliä joka on ollut sama jo vuodesta 1997? Varmaankin mikromanageroida futisjoukkuetta pelissä? Annettakoon PES:in kehittäneelle Konamille kuitenkin anteeksi, koska sieltä on peräisin mm. sellaiset herkut kuten Metal Gear Solid ja Suikoden.
Rage saa suistumaan raiteilta, joten takaisin asiaan. EA on viime vuosina tehnyt muutaman hyvänkin paikkauksen. Esimerkkinä aivan loistava Mirror's Edge. Pelillisesti ja idealtaan loistavasti toteutettu. EA:lta tämä on kova juttu, että ottivat riskin ja julkaisivat jotain todella uutta parkour-tyylisen pelin muodossa. Toki perinteiseen EA-tapaan kuuluen peliä hypetettiin ensin aivan valtavasti, mutta hyvä niin, sillä peli ei ainakaan minun kirjoissani mikään floppi ole ja pelilehdistökin otti tulokkaan vastaan varsin iloisesti yllättyneenä. Dead Space edustaa kulunutta räiskintägenreä, mutta siihenkin oli saatu uusia ideoita (vihulaisten leikkaaminen laserleikkurilla on hauskaa) ja kahlasin pelin yllättävällä innolla läpi. Monta vuotta on kulunut siitä, kun olen osannut nauttia EA:n tuotoksista, joten alkaakohan vanha suola janottaa? Lapsuudessa tuli nimittäin hakattua Strike -sarjaa melkoisella antaumuksella ja juuri niiden kautta, erityisesti Desert Striken kautta, EA tuli alunperin tutuksi.
En mene sen enempää sanomaan mielipiteitäni elämäsimulaattorista nimeltään Sims tai autontuunauspöljäkkeiden märistä unista NFS:stä ja Burnoutista. Sinällään ihan kiva lelu Sims kyllä on ja on saanut monet pelaamisharrastuksen pariin, kun taas Burnout on "ihan kivaa" kertakäyttöviihdettä (omistan itsekin Dominatorin PSP:lle). NFS-sarjassa ei ole muuta vikaa kuin sen fanipojat.
Pahiten vain korpeaa EA:ssa nykyään sen pörssiyhtiötausta ja sen aiheuttamat paineet pelienkehittäjille ja sitä myöten peli-ideoille. Raha ratkaisee, joten tuupataan samaa paskaa ulos vuodesta toiseen, pyöritetään hiton kallista markkinointikoneistoa ja pistetään harmaa massa ostamaan se sama NHL-peli vuodesta toiseen. Ja koska ei-pelaaja -äiti/isä ei lue alan lehtiä, ei silloin ole tietoa paremmasta kun ostetaan jani-petterille uusi konsoli tai peli. Siinä jää valitettavan usein Icon kaltainen hohtava jalokivi kaiken sen paskakuorman alle eikä sitä näe sieltä hyllystä kun eteen on nostettu uuden Madden-football-for-buttfuckers-2010 -pelin pahviständi. Onneksi tiedän pelikauppoja joissa niitä helmiä osataan jopa suositella. Valitettavasti Suomi on sellainen kärpäsen paska kartalla, että vaikka täällä (ja Saksassa) osataankin arvostaa tavallista paremmin niitä harvinaisia herkkuja, ei se paljoa paina siinä määrässä mitä USAn punaniskat kuluttavat (urheilu)peleihin. Joten ympyrä sulkeutuu kun todetaan taas yhden rosteripäivityksen myyneen tavoitteensa ja tehdään ensi vuodelle taas uusi...
Samaan aikaan EA:n kaltaiset jättimäiset pörssipökäleet puskevat jokavuotista grafiikkapäivityssontaa a'la Maddenit ja NHL:t. En edes tiedä ihmisiä jotka pelaavat näitä "pelejä". Ja käytän termiä "peli" varsin löyhästi. Toisaalta nyt puhuu mies joka mieluummin amputoi päänsä kuin katsoo kahta minuuttia kauempaa yleisurheilua tai formuloita telkkarista ja kysymykseen "katoitko kisoja X" voi vastata vain vaivaantuneella hymähdyksellä. Riepoo tällaista pelit-ovat-taidetta -toopea ihan silmittömästi kuinka hienot teokset kuten Ico jäävät pölyttymään hyllyyn vain siksi, että massa ei tiedä paremmin ja vanhemmat ostavat lapsille periaatteella "no tossa on jokin jääkiekkopeli ostetaa se vaikka viime vuonnaki taidettiin ostaa? No on siinä varmaan paremmat grafiikat?". Pelilliset ansiot jää urheilupeleissä ainakin minun kirjoissani varsin vähiin. Iloista rostereiden selaamista vaan teille, sopulit!
Jotta ei menisi liian pahaksi EA:n pilkaksi, niin sanottakoon talon puolesta jotain hyvääkin. Eikä EA edes ole ainoa joka tuottaa urheilupeliroskaa. Entäs kuka on vastuussa Pro Evolution Soccerista? Mikä olis kuivempaa kuin itse asiassa pelata sitä futispeliä joka on ollut sama jo vuodesta 1997? Varmaankin mikromanageroida futisjoukkuetta pelissä? Annettakoon PES:in kehittäneelle Konamille kuitenkin anteeksi, koska sieltä on peräisin mm. sellaiset herkut kuten Metal Gear Solid ja Suikoden.
Rage saa suistumaan raiteilta, joten takaisin asiaan. EA on viime vuosina tehnyt muutaman hyvänkin paikkauksen. Esimerkkinä aivan loistava Mirror's Edge. Pelillisesti ja idealtaan loistavasti toteutettu. EA:lta tämä on kova juttu, että ottivat riskin ja julkaisivat jotain todella uutta parkour-tyylisen pelin muodossa. Toki perinteiseen EA-tapaan kuuluen peliä hypetettiin ensin aivan valtavasti, mutta hyvä niin, sillä peli ei ainakaan minun kirjoissani mikään floppi ole ja pelilehdistökin otti tulokkaan vastaan varsin iloisesti yllättyneenä. Dead Space edustaa kulunutta räiskintägenreä, mutta siihenkin oli saatu uusia ideoita (vihulaisten leikkaaminen laserleikkurilla on hauskaa) ja kahlasin pelin yllättävällä innolla läpi. Monta vuotta on kulunut siitä, kun olen osannut nauttia EA:n tuotoksista, joten alkaakohan vanha suola janottaa? Lapsuudessa tuli nimittäin hakattua Strike -sarjaa melkoisella antaumuksella ja juuri niiden kautta, erityisesti Desert Striken kautta, EA tuli alunperin tutuksi.
En mene sen enempää sanomaan mielipiteitäni elämäsimulaattorista nimeltään Sims tai autontuunauspöljäkkeiden märistä unista NFS:stä ja Burnoutista. Sinällään ihan kiva lelu Sims kyllä on ja on saanut monet pelaamisharrastuksen pariin, kun taas Burnout on "ihan kivaa" kertakäyttöviihdettä (omistan itsekin Dominatorin PSP:lle). NFS-sarjassa ei ole muuta vikaa kuin sen fanipojat.
Pahiten vain korpeaa EA:ssa nykyään sen pörssiyhtiötausta ja sen aiheuttamat paineet pelienkehittäjille ja sitä myöten peli-ideoille. Raha ratkaisee, joten tuupataan samaa paskaa ulos vuodesta toiseen, pyöritetään hiton kallista markkinointikoneistoa ja pistetään harmaa massa ostamaan se sama NHL-peli vuodesta toiseen. Ja koska ei-pelaaja -äiti/isä ei lue alan lehtiä, ei silloin ole tietoa paremmasta kun ostetaan jani-petterille uusi konsoli tai peli. Siinä jää valitettavan usein Icon kaltainen hohtava jalokivi kaiken sen paskakuorman alle eikä sitä näe sieltä hyllystä kun eteen on nostettu uuden Madden-football-for-buttfuckers-2010 -pelin pahviständi. Onneksi tiedän pelikauppoja joissa niitä helmiä osataan jopa suositella. Valitettavasti Suomi on sellainen kärpäsen paska kartalla, että vaikka täällä (ja Saksassa) osataankin arvostaa tavallista paremmin niitä harvinaisia herkkuja, ei se paljoa paina siinä määrässä mitä USAn punaniskat kuluttavat (urheilu)peleihin. Joten ympyrä sulkeutuu kun todetaan taas yhden rosteripäivityksen myyneen tavoitteensa ja tehdään ensi vuodelle taas uusi...
tiistai 1. syyskuuta 2009
Tikulla (puu)silmään...
Vanha koulukaverini kirjoitteli omassa blogissaan hyvää asiaa konsolien ja PC:n eroista pelialustoina. Itse olen pysytellyt kaikkien formaattien parissa ja viimeisin hankintani oli Sapphire ATI Radeon HD4890 Toxic Vapor-X 1Gt näytönohjain peli-PC:ni sisuksiin. Sama suomeksi: lisempää silmäkarkkia ja näyttävyyttä peleihin. Zzaken esittämä argumentti PC-konfiguraatioiden ajantasalla pitämisestä on kyllä varsin paikkansa pitävä ja tulin todistaneeksi sen itsekin: vasta kolmen tunnin ahertamisen jälkeen kone oli taas pelikunnossa. Konsoleilla upgrade-mahdollisuuksia on lähinnä kiintolevyn koon vaihtamisessa ja sekin on minuutin juttu. Lisäksi, moniko satunnaispelaaja osaa vaihtaa näyttiksen tietokoneeseen? Ja taas toisaalta, en ole päivittänyt konettani kertaakaan aiemmin ennen tuota kyseistä näytönohjainta yli 1½ vuoteen.
En hyppää mukaan konsoli versus PC -sotaan tällä kertaa sen enempää. Molemmissa puolensa ja ehkä joskus toiste palaan aiheeseen. Näytönohjaimen päivittäminen sai minut kuitenkin miettimään sitä rahamäärää minkä laitan pelkkään silmäkarkkiin. Enkä ole sillä osa-alueella edes pahin. Nykyaikaiset pelit vaativat tietenkin koneelta paljon, myös konsolipuolella. Ikiaikainen Puusilmien Veljeskunta kuitenkin vannoo, että ennen oli kaikki paremmin ja että ei se grafiikka "kaikkea tee". Täytyy myöntää, että ihan oikeassa ovat ja vaikka kuinka koetan itseäni puusilmänä välillä pitää ja väittää että grafiikka ei tee peliä, niin HD4890:n piirtämät maksimigrafiikka maisemat Fallout 3:ssa antavat pelikokemukseen ihan kivaa potkua. Washington DC:n raunioiden katselu auringonlaskun aikaan kaukaisimmalta kukkulalta mitä pelialueessa on, on varsin sykähdyttävää. Mutta grafiikkaan turtuu jos ei hae jotain erityisiä hetkiä ja paikkoja joita ihastella. Ja jos vastapainoksi otetaan saman sarjan Fallout 2... ruma kuin perkele ja bugisempi kuin lantakasa kesäkuumalla. Silti yksi kaikkien aikojen mahtavimpia pelejä ja se tulee tahkottua läpi kerran vuodessa ihan silkasta ilosta. Fallout 2 saa uppouduttua ihan vain siksi, että näkee kuinka paljon sielustaan ja kunnianhimostaan pelintekijät ovat siihen vuodattaneet, puhumattakaan rakastavasta fanilaumasta joka on tehnyt peliin läjän modeja joilla sen saa nykystandardeilla pelattavaksi tuotteeksi. Toinen esimerkki nykypäivänäkin pelimekaniikaltaan loistavaksi luokiteltava peli on X-COM: Ufo Defense, grafiikoiltaan 486:n aikoja. Sen nykyaikainen versio voisi olla Silent Storm vaikka aihealue onkin eri, mutta pelimekaniikka jotakuinkin sama.
Väittäisin etten ole ikinä vannoutunut täysin kumpaankaan leiriin ja väitän osaavani nauttia molemmista aspekteista. PC:n hyvä puoli tässä tapauksessa on se, että samalla koneella pyöritän sekä uusinta Fallouttia, että sen 10 vuotta vanhempaa edeltäjää. Ja täysin sujuvasti molempia. Fotorealismi on ihan kivaa silloin kun kone siihen kykenee (Crysis maksimi asetuksilla, anyone?), mutta ei se pelistä peliä tee jos peli itsessään ei ole pelkkä grafiikkademo (Crysis again). Koska alani on IT, seuraan mm. näytönohjainten markkinoita aika tiiviisti ja luen arvosteluja sekä pidän ajantasalla olemisesta laitteistopuolella (mitä 1½ päivittämättömyys ei ihan kerro oikein). Tämä taas johtaa siihen, että normaalisti koneeni kykenee pyörittämään pelejä nupit kaakossa tai ainakin melkein. Parempi piirtoetäisyys ja valaistusefektit ovat kuitenkin lähinnä kiva lisä peliin, jos se myös muilta osa-alueiltaan on kunnossa. Pelkkään silmäkarkkiin luottaviin peleihin tuppaan kyllästymään sen jälkeen, kun ensimmäisen kahden tunnin jälkeen huomaa pelin latoneen korttinsa pöytään.
Konsolipuolella ostan arvostelutuloksista riippumatta genresuosikkieni pelejä. Vanhaan sprite-grafiikkaan nojautuva Odin Sphere on mahtava osoitus siitä kuinka vanha 2D-grafiikka kunnon pelattavuudella pesee 6-0 uusimpia tuotoksia joiden pelilliset ansiot ovat "viime vuoden vastaavaa kivempi grafiikka" jossain lisenssipelissä. Kunhan päähenkilöiden naamat saadaan entistä yksityiskohtaisemmin samannäköisiksi kuin elokuvassa uudella teknologialla, ei pelattavuudella ole väliä? Kuten Odin Sphere, myös sellaiset 2D-pelit kuin Castlevania: Symphony Of The Night ja Viewtiful Joe pistivät aikoinaan jauhot suuhun uusinta uutta ja hienointa hienoa kauppaaville 3D kätöstyksille. Ja säästän avautumiseni urheilupeleistä toiseen kertaan. Joku voisi tietysti tässä vaiheessa vetää "eikö jokainen uusi konsoli ole vain grafiikkapäivitys"-kortin hihastaan. Tietysti on, mutta kun uusien pelien valmistaminen siirtyy poikkeuksetta aina uudemmille alustoille, on pelaajankin siirryttävä. Mutta laitteiston päivittämisellä, ihan sama onko konsoli vai tietokone, on myös muitakin aspekteja kuin pelkkä lihottavampi silmäkarkki kalliimpaan hintaan. Laskentateho paranee, mikä taas tuo parempia fysiikkamoottoreita ja muita innovaatioita pelaajien kokeiltavaksi. Tiettyjä pelejä ei olisi voinut ikinä toteuttaa vanhalla tekniikalla, vaikka yritystä kyllä olikin. Ketkä muistavat Nintendon Power Gloven? Paljonko sen idea ja toteutus eroaa Wii-motesta? Palikka TV:n päällä ja liikkeentunnistukseen nojaavia pelejä? Erona vain on se, että Pover Glove oli susipaska ja Wii-mote toimii loistavasti. Siinä sivussa parantui grafiikatkin. Ja turpa kiinni siellä takarivissä niiden "Nintendon tapauksessa ei paljoa"-huutojen kanssa.
En hyppää mukaan konsoli versus PC -sotaan tällä kertaa sen enempää. Molemmissa puolensa ja ehkä joskus toiste palaan aiheeseen. Näytönohjaimen päivittäminen sai minut kuitenkin miettimään sitä rahamäärää minkä laitan pelkkään silmäkarkkiin. Enkä ole sillä osa-alueella edes pahin. Nykyaikaiset pelit vaativat tietenkin koneelta paljon, myös konsolipuolella. Ikiaikainen Puusilmien Veljeskunta kuitenkin vannoo, että ennen oli kaikki paremmin ja että ei se grafiikka "kaikkea tee". Täytyy myöntää, että ihan oikeassa ovat ja vaikka kuinka koetan itseäni puusilmänä välillä pitää ja väittää että grafiikka ei tee peliä, niin HD4890:n piirtämät maksimigrafiikka maisemat Fallout 3:ssa antavat pelikokemukseen ihan kivaa potkua. Washington DC:n raunioiden katselu auringonlaskun aikaan kaukaisimmalta kukkulalta mitä pelialueessa on, on varsin sykähdyttävää. Mutta grafiikkaan turtuu jos ei hae jotain erityisiä hetkiä ja paikkoja joita ihastella. Ja jos vastapainoksi otetaan saman sarjan Fallout 2... ruma kuin perkele ja bugisempi kuin lantakasa kesäkuumalla. Silti yksi kaikkien aikojen mahtavimpia pelejä ja se tulee tahkottua läpi kerran vuodessa ihan silkasta ilosta. Fallout 2 saa uppouduttua ihan vain siksi, että näkee kuinka paljon sielustaan ja kunnianhimostaan pelintekijät ovat siihen vuodattaneet, puhumattakaan rakastavasta fanilaumasta joka on tehnyt peliin läjän modeja joilla sen saa nykystandardeilla pelattavaksi tuotteeksi. Toinen esimerkki nykypäivänäkin pelimekaniikaltaan loistavaksi luokiteltava peli on X-COM: Ufo Defense, grafiikoiltaan 486:n aikoja. Sen nykyaikainen versio voisi olla Silent Storm vaikka aihealue onkin eri, mutta pelimekaniikka jotakuinkin sama.
Väittäisin etten ole ikinä vannoutunut täysin kumpaankaan leiriin ja väitän osaavani nauttia molemmista aspekteista. PC:n hyvä puoli tässä tapauksessa on se, että samalla koneella pyöritän sekä uusinta Fallouttia, että sen 10 vuotta vanhempaa edeltäjää. Ja täysin sujuvasti molempia. Fotorealismi on ihan kivaa silloin kun kone siihen kykenee (Crysis maksimi asetuksilla, anyone?), mutta ei se pelistä peliä tee jos peli itsessään ei ole pelkkä grafiikkademo (Crysis again). Koska alani on IT, seuraan mm. näytönohjainten markkinoita aika tiiviisti ja luen arvosteluja sekä pidän ajantasalla olemisesta laitteistopuolella (mitä 1½ päivittämättömyys ei ihan kerro oikein). Tämä taas johtaa siihen, että normaalisti koneeni kykenee pyörittämään pelejä nupit kaakossa tai ainakin melkein. Parempi piirtoetäisyys ja valaistusefektit ovat kuitenkin lähinnä kiva lisä peliin, jos se myös muilta osa-alueiltaan on kunnossa. Pelkkään silmäkarkkiin luottaviin peleihin tuppaan kyllästymään sen jälkeen, kun ensimmäisen kahden tunnin jälkeen huomaa pelin latoneen korttinsa pöytään.
Konsolipuolella ostan arvostelutuloksista riippumatta genresuosikkieni pelejä. Vanhaan sprite-grafiikkaan nojautuva Odin Sphere on mahtava osoitus siitä kuinka vanha 2D-grafiikka kunnon pelattavuudella pesee 6-0 uusimpia tuotoksia joiden pelilliset ansiot ovat "viime vuoden vastaavaa kivempi grafiikka" jossain lisenssipelissä. Kunhan päähenkilöiden naamat saadaan entistä yksityiskohtaisemmin samannäköisiksi kuin elokuvassa uudella teknologialla, ei pelattavuudella ole väliä? Kuten Odin Sphere, myös sellaiset 2D-pelit kuin Castlevania: Symphony Of The Night ja Viewtiful Joe pistivät aikoinaan jauhot suuhun uusinta uutta ja hienointa hienoa kauppaaville 3D kätöstyksille. Ja säästän avautumiseni urheilupeleistä toiseen kertaan. Joku voisi tietysti tässä vaiheessa vetää "eikö jokainen uusi konsoli ole vain grafiikkapäivitys"-kortin hihastaan. Tietysti on, mutta kun uusien pelien valmistaminen siirtyy poikkeuksetta aina uudemmille alustoille, on pelaajankin siirryttävä. Mutta laitteiston päivittämisellä, ihan sama onko konsoli vai tietokone, on myös muitakin aspekteja kuin pelkkä lihottavampi silmäkarkki kalliimpaan hintaan. Laskentateho paranee, mikä taas tuo parempia fysiikkamoottoreita ja muita innovaatioita pelaajien kokeiltavaksi. Tiettyjä pelejä ei olisi voinut ikinä toteuttaa vanhalla tekniikalla, vaikka yritystä kyllä olikin. Ketkä muistavat Nintendon Power Gloven? Paljonko sen idea ja toteutus eroaa Wii-motesta? Palikka TV:n päällä ja liikkeentunnistukseen nojaavia pelejä? Erona vain on se, että Pover Glove oli susipaska ja Wii-mote toimii loistavasti. Siinä sivussa parantui grafiikatkin. Ja turpa kiinni siellä takarivissä niiden "Nintendon tapauksessa ei paljoa"-huutojen kanssa.
Jostain on aloitettava
Koska kaverit ja vaimo eivät enää taida jaksaa kuunnella ragettamistani peliteollisuudesta ja sen tuotteista, lienee seuraava looginen askel vuodattaa asioista nettiin? Tai ainakin tällä koitan säästää heitä siltä ja jakaa näkemyksiäni erilaisista pelikulttuuriin liittyvistä asioista interwebille. Epäilemättä syvällisiä huomioita peleistä tulee esiintymään, mutta varmaankin puutun myös joihinkin leffoihin ja sarjakuviin, koska kyseiset genret ovat yleensä saman porukan kulutuksessa kuin pelitkin. Blogissa aion tulevaisuudessa käsitellä peliharrastajana olemista ja kaikkea mikä siihen liittyy. Saa nähdä mitä tulee...
Ensimmäisen blogikirjoituksen aloittaminen ei ollut läheskään niin korkea kynnys kuin blogin nimen valitseminen ja kielen päättäminen. Tallennuspisteitä on pelaajista varmaankin jokainen käyttänyt jossain vaiheessa (en puhu teille Maddenia pelaavat punaniskat), joten toivotaan että tästä Tallennuspisteestä tulee myös paikka johon palaatte toistekin. Harkitsin suomen ja englannin välillä blogin kieleksi, mutta tajusin osaavani nokkeluuksia suomeksi enemmän kuin englanniksi (ainakin sellaisia joiden takia blogille ei pidä antaa R-ratingia). Ja pahoittelut jo etukäteen finglishistä, jota epäilemättä tulen jatkossakin viljelemään, tahattomasti tai tahallani. Kielioppinatsit voivat lähettää vihapostinsa sähköpostilla.
Vaikutteita peliblogin pitämiseen antaa pitkä pelihistoria: olen harrastanut pelaamista erilaisilla konsoleilla ja tietokoneilla 80-luvulta asti. Ensimmäinen peli taisi olla Pac-Man jota pääsin kokeilemaan vanhempien tuttavaperheen luona. Ensimmäinen oma pelikone oli Game Boy ja sen mukana sain Turtles-pelin, koska kuten kaikki 8-vuotiaat silloin, olin mahdoton Turtles-fani. Siitä sitten ajan kanssa kohti nykytilannetta jossa telkkarin alla hyllyllä on pari konsolia, taloudessa useampi pelikelpoinen PC ja yksi Mac silkasta uteliaisuudesta. En varsinaisesti suosi mitään alustaa, mutta eri genrejen välillä on kyllä selvät suosikit ja inhokit. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään pelien arvosteluun keskittyvä blogi, sitä varten on esimerkiksi Pelit. Tämä ei ole myöskään uutissivusto, vaikka saatankin muiden julkaisemiin uutisiin viitata tulevaisuudessa.
Ja koska olen myös hivenen intertuuba-addikti ja /b/tardi (jos et tiedä, ehkä parempi niin), saatan viitata joihinkin hienoihin intertuuban luomuksiin ja meemeihin. Eräs hienoimmista /b/:n luomuksista on pelaajatyyppien-lista joka löytyy tuosta alempaa. Kunnia sen tehneelle anonyymille. Näen itseni numero 23:na (mitä ajattelin myös hetken blogin nimeksi, mutta muistutti liikaa The Number 23 -leffalle tehtyjä blogisivuja), tosin luulen että numerot 7, 13, 16 ja 26 eivät osu kauhean kauas tarkasta kuvauksesta. Jotkut voisivat väittää minussa olevan myös numero 17:ää, mutta en suinkaan pelaa WoWia enää läheskään niin paljoa kuin ennen. Tähänkin aiheeseen tulen varmasti palaamaan vielä joskus...
- Slayde (online callsign) / Wingman (airsoft callsign) / Tuomo (se ihan oikea annettu nimi)
Ensimmäisen blogikirjoituksen aloittaminen ei ollut läheskään niin korkea kynnys kuin blogin nimen valitseminen ja kielen päättäminen. Tallennuspisteitä on pelaajista varmaankin jokainen käyttänyt jossain vaiheessa (en puhu teille Maddenia pelaavat punaniskat), joten toivotaan että tästä Tallennuspisteestä tulee myös paikka johon palaatte toistekin. Harkitsin suomen ja englannin välillä blogin kieleksi, mutta tajusin osaavani nokkeluuksia suomeksi enemmän kuin englanniksi (ainakin sellaisia joiden takia blogille ei pidä antaa R-ratingia). Ja pahoittelut jo etukäteen finglishistä, jota epäilemättä tulen jatkossakin viljelemään, tahattomasti tai tahallani. Kielioppinatsit voivat lähettää vihapostinsa sähköpostilla.
Vaikutteita peliblogin pitämiseen antaa pitkä pelihistoria: olen harrastanut pelaamista erilaisilla konsoleilla ja tietokoneilla 80-luvulta asti. Ensimmäinen peli taisi olla Pac-Man jota pääsin kokeilemaan vanhempien tuttavaperheen luona. Ensimmäinen oma pelikone oli Game Boy ja sen mukana sain Turtles-pelin, koska kuten kaikki 8-vuotiaat silloin, olin mahdoton Turtles-fani. Siitä sitten ajan kanssa kohti nykytilannetta jossa telkkarin alla hyllyllä on pari konsolia, taloudessa useampi pelikelpoinen PC ja yksi Mac silkasta uteliaisuudesta. En varsinaisesti suosi mitään alustaa, mutta eri genrejen välillä on kyllä selvät suosikit ja inhokit. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään pelien arvosteluun keskittyvä blogi, sitä varten on esimerkiksi Pelit. Tämä ei ole myöskään uutissivusto, vaikka saatankin muiden julkaisemiin uutisiin viitata tulevaisuudessa.
Ja koska olen myös hivenen intertuuba-addikti ja /b/tardi (jos et tiedä, ehkä parempi niin), saatan viitata joihinkin hienoihin intertuuban luomuksiin ja meemeihin. Eräs hienoimmista /b/:n luomuksista on pelaajatyyppien-lista joka löytyy tuosta alempaa. Kunnia sen tehneelle anonyymille. Näen itseni numero 23:na (mitä ajattelin myös hetken blogin nimeksi, mutta muistutti liikaa The Number 23 -leffalle tehtyjä blogisivuja), tosin luulen että numerot 7, 13, 16 ja 26 eivät osu kauhean kauas tarkasta kuvauksesta. Jotkut voisivat väittää minussa olevan myös numero 17:ää, mutta en suinkaan pelaa WoWia enää läheskään niin paljoa kuin ennen. Tähänkin aiheeseen tulen varmasti palaamaan vielä joskus...
- Slayde (online callsign) / Wingman (airsoft callsign) / Tuomo (se ihan oikea annettu nimi)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)