Dark Souls

Perjantaina kauppoihin rantautuu - anteeksi vain hypetykseni - vuosikymmenen paras peli: Dark Souls. Pelin edeltäjä Demon's Souls oli ehdottomasti vuoden 2009 paras peli, jossei koko edellisen vuosikymmenen. Ainakin allekirjoittaneella on kovat odotukset Dark Soulsille, mutta ainakin previkkojen perusteella se on lunastamassa ne aika kirkkaasti.

Käykää tsekkaamassa asiasta lisää pelin virallisilta sivuilta, Facebook-sivulta tai vaikkapa YouTubesta.

Arvostelu löytyy jo nyt ainakin IGN:n sivulta.

Hyvältä vaikuttaa!

Lopettakaa pilaamasta pelejäni!

2K Games on tekemässä uutta X-Comia. Aika siistiä, vai mitä? Olisihan se, ellei yhtä kaikkien aikojen parhaista vuoropohjaisista strategioista oltaisi vääntämässä kulahtaneeseen ja kökköön FPS-muottiin. Täysi genren vaihdos, täysin erilainen ufopaedia, täysin erilainen kaikki. Lyhyesti sanottuna: haistakaa paska.

Entäs Syndicate? Muistan Syndicate Warsin yhtenä loistavimmista peleistä lapsuudestani. Kuulin ilouutisen siitä kuinka sitä ollaan reboottaamassa, eli lähdetään tekemään alusta Eurocorpin ja Zealottien välienselvittelyä. Innostus vaihtui inhoon siinä vaiheessa, kun pääsin uutisessa siihen kohtaan jossa kerrotaan rebootin koskevan myös genreä. Uusi genre: FPS.

Liekö syynä se, että ajatellaan massamarkkinoita ja sitä kuinka puolivillainenkin FPS myy mukamas enemmän kuin timanttinen vuoro/tosiaika-strategia?

Olen pettynyt.

Xenoblade Chronicles ja pari muuta

Tarkistin kauan päivittämättä olleen 5+5+5 -listani pitkästä aikaa. Sieltä löytyi merkintä Xenoblade Chroniclesista. Samana päivänä saapui uusin Pelaaja, jossa kyseinen peli olikin jo arvosteltu. Syytän kesäkoomaa siitä, että tämä täydellinen timantti meni täysin tutkan alta minulla sen julkaisun aikoihin heinäkuun loppupuolella. Toinen syy voi olla se, että kun viimeksi kuulin tästä Monolith Softin kehittämästä pelistä, kerrottiin ettei sitä tulla julkaisemaan japanin ulkopuolella. Noh, nyt myöhemmin asiaa tutkittuani huomasin uutisen olevan jenkkiläisen pelilehden ja itse asiassa tilanne on, ettei peliä julkaista jenkkimarkkinoilla ollenkaan näillä näkymin. Joten jos peliä ei julkaista heidän markkinoillaan, sitä ei ole olemassa missään muuallakaan? Niin tai näin, miksi se sitten oli vasta nyt arvosteltu Pelaajassa? Noh, ennenkuin löysin pelin, jouduin käymään 6 fyysisen pelikaupan kautta ja kahlasin läpi kymmenkunta pelikauppaa verkossa Suomesta ja ulkomailta; peli oli loppu kaikkialta kunnes vastoin periaatteitani kävelin GameStopiin josta peli viimein löytyi. Ja voi veljet ja siskot, siinäpä vasta hieno peli jolla luvataan olevan pituutta reilusti yli 60 tuntia!

Xenoblade Chronicles repii Wiistä kyllä irti kaikki mehut mitkä lähtee, mutta silti se näyttää joltain viime konsolisukupolven tuotokselta. Mutta koska en ole kultasilmä, ei grafiikan taso paljoa häiritse, varsinkaan kun kaikki muuta aspektit pelissä toimivat niin saumattoman hienosti! Tässä linkki pelin metacritic-sivuille (pisteitä 92).

Toinen peli 5+5+5 -listassani on Hironobu Skaguchin The Last Story. Mies on kyllä selvästi tykästynyt nimeämään pelinsä aina joksikin viimeiseksi, vaikka vähintään myynnillisesti ne ovat olleet aina menestyksiä. Tästäkin huhuttiin ettei julkaisua tule mualla kuin Japanissa. No, toisin on käymässä ja tämä peli tullaan julkaisemaan Euroopassa vuoden 2012 puolella.

Mielenkiintoiselta vaikuttaa myös Final Fantasy Type-O.

Japsiropejen uutta nousua odotellessa...

Loppuvuoden peliruuhka

26.08. Deus Ex: Human Revolution
09.09. Dead Island
07.10. Dark Souls
21.10. Batman: Arkham City
02.11. Uncharted 3: Drake's Deception
15.11. Assassin's Creed Revelations

Siinäpä ne tärkeimmät mitä tämän vuoden puolella julkaistavista joille päivämäärä on jo varmistunut. Pitänee alkaa jonkinlaista kalenteria alkaa kasaamaan että kerkeää nuo kaikki kahlailla läpi. Harmillisesti monet helmet meinaavat hukkua julkaisukalentereissa loppuvuodesta tavanomaisen urheilupeleistä koostuvan paskavyöryn alle.

Aktiivinen vaikuttaja

Kesä meni ja niin menin minäkin. Kesän PSP-julkaisut tuli pelailtua matkoilla ja HTC:n valmistama puhelimeni on myös hyvää vauhtia muuttumassa ihan oikeasti varteenotettavaksi pelikoneeksi. Pikaisten ja simppeleiden pelien lisäksi sillä kun voi pyörittää myös Baldur's Gate 2 ja Planescape Tormenttia. Jos käytät Android-puhelinta, hae itsellesi GemRB ja testaa!

Tämä joka paikassa ja joka matkalla pelaaminen alkaa selvästi kostautua muiden viihdemuotojen pariin pistettäessä. Olen tästä varmaan joskus aiemminkin nillittänyt, mutta en vain osaa enää olla passiivinen sivustaseuraaja. Tahdon vaikuttaa asioihin, tehdä jotain! Elokuvia ei ole tullut katsottua kotona enää aikoihin, mutta leffateatteriin sentään vielä kykenen menemään. Siellä leffa tulee katsottua ilman pahempaa pulinaa tai häiriötekijöitä.

Tiedä sitten olenko vain muuttumassa lyhyt jännitteisemmäksi, mutta toisaalta kirjoja luen edelleen paljon eli samaan tahtiin kuin ennenkin...

DRM:t hiiteen!

Hienoa että julkaisijat alkavat tajuta kuinka paljon turhanpäiväiset DRM:t aiheuttavat vaivaa tavallisille kuluttajille - varsinkin kun niistä ei ole vähääkään vaivaa piraateille. Peli saadaan kräkättyä vaikka kuinka pistettäisiin starforcen kaltaisia sontakikkareita "suojaamaan" peliä. Eikä IFPIn kaltaisen organisaation puupäälakimiesten armeija voi oikeusjutuillaan pysäyttää piratismia sen paremmin, vaikka kuinka blokkaisivat suuren ja pahan Piratebayn suomalaisten operaattorien verkosta; aina löytyy proxy. Mutta eihän se intternetti ole muuta kuin sarja putkia jotka voi vaan tukkia, äm ai rait? Tuollainen torjuntametodi on siis yhtä helppo kiertää kuin portti ilman aitaa. Ja koko oikeusjuttu typeryydessään vastaa samaa kuin jos haastettaisiin Internetin keksijä oikeuteen "avunannosta piratismiin", koska mitään muuta en keksi millä IFPIn neropatit voisivat perustella täysin laillisen verkkosivun blokkaamista. Piratebayssa kun ei jaeta tasan mitään laitonta; sivustolla on pelkkiä linkkejä, ei yhtäkään tiedosta jaossa. Jos joku jakaisi verkkosivulla tekijänoikeudella suojattua materiaalia, asia olisi tietysti toinen. Ja tässäkin tapauksessa jakaja olisi vastuussa. Suomen lain mukaisesti yksityishenkilö ei syyllisty rikokseen lataamalla verkosta materiaalia (hyvä toki muistaa, että torrenttien kanssa jaat sitä fileeleikettä myös muille).

Vaikka jaksankin ihmetellä yllämainitun kaltaisia IFPI, yms. vajakointeja, kannustan silti täysin lailliseen pelien ja musiikin hankintaan, sillä se osoittaa kuinka paljon hyvin ja asiallisesti hoidetusta digitaalisesta jakelusta voi olla hyötyä ja kuinka sitä kautta saadaan hinnat alemmas -> enemmän ostajia -> lopulta enemmän tuottoa. Samaan hengenvetoon voi todeta, että alla olevan kuvan kaltaisesti voi aivan hyvin käydä, jos jakelua vapautettaisiin nykyisestä ja isot firmat luopuisivat ikivanhoista tavoistaan tehdä bisnestä:

Gog.com on yksi näitä paikkoja, mikä on liittynyt DRM-vastaiseen kamppailuun. Muutenkin asiallinen paikka tsekata; halvalla hiton hyviä pelejä! Toinen erinomainen paikka esimerkiksi muusikin hankkimiseen on Spotify. Itse käytän kuukausimaksullista versiota, koska en halua mainoksia sotkemaan soittolistojani. Samasta paikasta voi kappaleita ostaa myös ihan ikiomaksi. Kuulemani mukaan iTunes toimii myös hyvin, mutta koska olen Apple-rassisti, en osaa siihen sanoa sen enempää.

Jaksan nillittää tällaisista DRM:ien ja IFPIn aloittaman oikeusjutun typeryydestä siksi, että ne ovat mitä mainioimpia esimerkkejä siitä kuinka varmasti saadaan mentyä täysin väärään suuntaan, täysin väärien eväiden avustamana. Tässäpä muuten erinomainen linkki videoon jossa konkreettisesti näkyy kuinka pahasti DRM:llä sotketun pelin käynnistys lagaa verrattuna täysin lailliseen non-DRM versioon nähden! http://www.youtube.com/watch?v=MRgmkiV6J8g

Mutta johan me maksetaan muistitikun oston yhteydessä veroa Suomen mafialle - Teostolle - ja taksit joutuvat pulittamaan samaiselle lafkalle maksun siitä jos pitävät radiota päällä autossa. Ja sitten ihmetellään miten Suomikin on päätynyt saitille jonne on kerätty typerimpiä lakeja maailmassa ja miksi porukka siirtyy verkkoon ostamaan USB-muistit ulkomaisilta saiteilta ja maksamaan musiikistaan ulkomaisiin kauppoihin...

Raskasta

Tiedän että blogin aihe on pelit ja pelikulttuuri sekä sen ilmiöt. Nostanpa kuitenkin tässä pöydälle asian jota minultakin on joskus kyselty: miksi kuuntelet niin raskasta musiikkia?

Heavy on löytänyt tiensä myös peleihin; ja mielestäni aivan syystä. Peleissä käsitellään nykyään myös rankkojakin aiheita joiden yhteydessä sitä voi kuulla, mutta varsinkin nopeatempoisissa kohtauksissa oikeanlainen musiikki on kaiken A ja O ja sellaisiin tilanteisiin raskaampi, nopeatempoinen musiikki sopii yleensä kuin nokka päähän. Esimerkiksi Trivium teki kappaleen Shattering The Skies Above peliin God of War III - ja lopputulos oli mahtava!

Haluaisin tähän väliin huomauttaa jotain minkä olen huomannut jo ajat sitten: verrattuna monien muiden genrejen musiikkiin -tekno, pop ja jenkki-rap erityisesti - heavy-bändien sanoituksissa on kuitenkin yllättävän paljon sanoituksia, joissa ihmetellään maailman julmuutta ja kysytään miten siitä voisi tehdä paremman paikan. Tämä siis hieman paradoksina siihen kuinka paljon raskasta musiikkia kuullaan peleissä juuri niissä rankemmissa kohtauksissa. En kuitenkaan muista noin yleisesti ottaen noista kolmesta genrestä aiemmin mainitsemani kaltaisia biisejä äkkiseltään muita kuin Michael Jacksonin We Are The World. Antipatiani kohdistuu nykyään erityisesti viime aikoina tuotettuun pop-paskaan jossa on käytetty autotunea - joten laulutaidottomat Akonit ja Rebecca Blackit voivat suksia minun puolestani suoraan suohon.

Heavy on se tärkein musiikin genre itselleni koska se on rehellistä: ei autotunetettua paskaa vaan hyvällä asenteella ja oikealla taidolla tehtyä musiikkia!

Geralt seikkailee

Viime viikolla julkaistiin Witcher 2: Assassins of Kings. Peli oli loppu jokaisesta pelikaupasta missä kävin kotimatkani varrella, eikä Steam(ing pile of shit) halunnut alkaa asentamaan peliä kuin vasta muutaman tunnin hektisen "install game" -namiskan hakkaamisen jälkeen kun palvelimen ongelmat olivat ratkenneet.

Pelillisesti Witcher 2 on sitä samaa herkkua kuin ykkönenkin. Ei voi olla tykkäämättä!

Ostoslistalla on vielä Dissidia 012 (PSP), 3rd Birthday (PSP) sekä Portal 2 (PS3). Ja pelaamattomia pelejä löytyy hyllystä jo ennestään. Onneksi kesälomalle ei ole suunnitelmia!

Dark Souls

PS3:n parhaimman pelin Demon's Soulsin henkinen jatko-osa, Dark Souls, sai julkaisu päivän 2011 viimeiselle kvartaalille.

En malta odottaa!

Kiireitä on pitänyt

Talviloma ja pääsiäisloma aiheuttivat matkoineen akuuttia käsikonsoliin takertumista. Dissidia pyörii edelleen, mutta nyt tuli testattua myös viimein Metal Gear Solid: Peacewalker.

Muistan kuinka aikoinaan, ensimmäisen MGS:n aikaan pidin alun tarinasta ja tunnelmasta. Myöhemmin pelissä tuli japanilaiseen tyyliin korneja kohtauksia, mutta silti en pitänyt peliä naurettavana. Sen jälkeen onkin menty vähän metsään. Rakastan MGS-sarjaa ja jokaista uutta peliä odotan innolla, mutta jostain syystä nämä PSP:lle tehdyt eivät ole vielä yksikään sytyttäneet aivan samalla tavoin. Liekö sitten kyse pienellä ruudulla hiippailusta ja kontrollien tönkköydestä vai kentis Peacewalkerin uskomattoman tylsästä alusta. Muutenkin pidän enemmän Solid Snakena pelaamisesta kuin Big Bossina. Ja sori, jos tuo oli spoileri millään tavalla, niin et taida pelata paljoakaan. Eli sinne jäi ensimmäisten konttien  taakse Naked Snake odottelemaan, että jaksan tarttua taas PSP:hen.

Kaveri lahjoitti minulle Frozenbyten Humble Bundlen, joten Shadowgroundsia on tullut pelailtua. Trine olikin jo PSN:stä hommattu. Saapa nähdä saadaanko sitä enää kuntoon. Nyt on mennyt jo kolmatta viikkoa siitä kun sitä vastaan hyökättiin ja vieläkin palvelu on alhaalla.

Amnesia: The Dark Descentin uskalsin viimein pelata loppuun tässä toissailtana. Kehoitan edelleen kaikkia tutustumaan.  Varmasti mieleenpainuva kokemus.

Ja erikoisena juttuna viimeisen kuukauden ajalta on Deus Ex. Löysin laatikoita siivotessani sen CD:n ja pitihän se asentaa. Hieno peli se on vieläkin. Siis se PC-versio. PS2-versiosta ei puhuta.

Modaajan paluu, osa X

DC Universe Onlinen ja Lord Of The Rings Onlinen tilauksien loputtua ja Bulletstormin läpäistyäni - hyvällä pelillä on sitten maailman suurin keskisormi lopetuksena - ihmettelin mitä sitä nyt pelaisi PC:llä. PS3:lle minulla kyllä riittää pelejä joita en ole vielä edes muoveista käärinyt: Dead Space 2, Just Cause 2, Darksiders... Välillä tekee kuitenkin mieli laskea padi maahan 8 kuukauden intensiivisen konsolikauden päätteeksi ja istahtaa talon mukavimmalle tuolille, minun työtuolilleni, ja multitaskaa muutaman näytön edessä. Yksi asia PC-pelaamisessa on mikä ei onnistu konsolilla niin helposti: muutkin PC:n mahdollisuudet ovat heti käsillä: IRC, nettiselain, ynnä muut. Tokihan konsolilla pelatessa on läppäri jossain käden ulottuvilla, mutta ei se ole sama asia. Välillä yksinkertaisemmin (konsoli) ja välillä monimutkaisemmin (PC).

Koska eilinen ilta ei ollut otollisinta aikaa Amnesia: The Dark Descentin pelaamiselle - pitäisi olla yksin kotona ja valot poissa päältä - päätin pistää latautumaan erinäisen määrän modeja TES IV: Oblivioniin. Viimeksi huolella valituille modeille kävi huonosti koneen uudelleenasennuksen yhteydessä, kun epähuomiossa tunaroin Windowsin asennuksen formatoimaan myös "peli-levynä" käyttämäni kovalevyn. Puolet hauskuudesta on kuitenkin modien valitseminen ja toimintaan laittaminen, joten eiköhän tässä taas tule tekemistä tulevalle viikolle. Puhumattakaan siitä, että sitten viime kerran modien määrä on taas kasvanut. Mielestäni aivan mahtavaa, kuinka pelaajayhteisö vieläkin vääntää uutta materiaalia tähän peliin, vaikka seuraava osa on jo tuloillaan.

Olen ylpeä pelaaja-veljistä ja -sisaristani, jotka pitävät Oblivionin modiyhteisöä elossa! Sen verran on kuitenkin tahrattava modien imagoa, että ei se aina niin ruusuilla tanssimista ole kun modeja ei saa toimimaan ja "pelaaminen" on pelkkää CTD:tä (Crash To Desktopia). Mutta siitäkin alkaa päästä jo helpommin yli, kiitos hyvien työkalujen OBMM ja BOSS. Suurempi ongelma tulee sen kanssa, kun modi tulee venäjänkielisten tai koreankielisten ohjeiden kera, ehkä jopa Google translatorilla käännettynä tönkkö-englanniksi. Sitten ei auta kuin suunnata texnexus.comin foorumeille ja toivoa, että aiheesta löytyy keskustelulanka.

Luotimyrsky

Bulletstorm saattaa hyvinkin olla machoilun äärimmäinen tiivistymä. Pelissä on niin paljon  testosteronia, että sitä tulee kasvattaneeksi rintakarvoja rystysiinsä pelaamalla kyseistä peliä!

Onhan se taas yksi väkivaltainen ammuskelu, mutta sairas pieni mieleni iloitsee siitä, miten peli on toteutettu. Tämä on sitten jotain mitä ihmiset jotka eivät ole kyllästäneet itseään väkivaltapeleillä kauhistelevat. Huomautan kuitenkin taas kerran, että tällaisten pelaaminen ei tee minusta väkivaltarikollista ja tajuan eron todellisuuden ja tämän välillä ja juuri siksi osaankin nauttia ja repiä niin paljon huumoria ja viihdykettä irti tästä pelistä.

Idea on kaikessa yksinkertaisuudessaan "kill with skill", eli mitä taidokkaammin tai näyttävämmin tapat, sitä enemmän heruu pisteitä joilla voit ostaa uusia tapoja suolestaa vihuja, minkä kautta tulee taas lisää pisteitä joilla voit... tajusitte varmaan idean? Peli on todella juonivetoinen, joka taas rakentuu perinteisen "huijasit mua, vedän sua turpaan" kuvion ympärille. Ja toki pitää juoksennella halki lukemattomien maisemien ennen kuin pääsee vetämään koston kohdetta parilla potkulla turpajouhiin. Silti, jostain käsittämättömästä syystä, pelin päähahmo on kaikessa typeryydessään ja Wolverine-pulisonkeineen varsin symppis. Harmillista vain, että miehen vinoileva ja huumoria heittävä miehistö suolestetaan ihan alkumetreillä.

Gears of War otti itsensä liian tosissaan ja Modern Warfare vielä pahemmin. Minulla ei ollut toisaalta mitään ennakko-odotuksia Bulletstormia kohtaan  yhtä previkka-videota lukuunottamatta ja senkin perusteella vaikutti varsin geneeriseltä räiskinnältä. Kokeilin kuitenkin peliä kaverilla ja se vei heti mennessään ihan vain siksi, että pelaaminen oli välittömästi hauskaa ja sopivasti kieliposkella-meininkiä.

Kauhu ja sen monet (naurettavat) kasvot

Amnesia: The Dark Descent on vieläkin kesken. Kyseistä kauhupeliä varten on pakko asennoitua oikealla mielialalla ja terästää itsensä, sillä Amnesian kaltaisen kauhupelin psykologinen kauhu kun on oikeasti kuumottavaa.

Vastapainoksi tilaukseen meni Dead Space ja Pelaaja-lehden tilaamalla kaupanpäällisiksi iskettiin Dead Space 2. Aikoinaan kokeilin Dead Spacea PC:llä. En aluksi pitänyt olan yli näyttävästä kamerasta ja hieman kömpelöistä kontrolleista, mutta ehkä kyse on siitä että peli on nimenomaan konsoleille tehty ja PC porttaus oli tehty, kuinkas muutenkaan, ihan juosten kusten. Dead Space luottaa äkkisäikäytyksiin ja varmasti jolle kulle joka ei pelejä ja varsinkaan kauhupelejä pahemmin kuluta, se on kuumottava kokemus. Ei ole nyt tarkoitus rummuttaa itseni puolesta, mutta sen verran on kokemusta peleistä ja Resident Evilien harrastamista äkkisäikäytyksistä, että osaa aavistaa jo reilusti aiemmin mistä ilmastointiluukusta tällä kertaa palasiksi leikeltävä ökkö pomppaa esiin. Ja ehkä olen turtunut, mutta katosta roikkuva "verinen" pikseliruho ei mitään säväreitä aiheuta.

Kaikujen basaari

Selaimella pelattavan pelin voi selkeästi tehdä myös hyvin. Siitä loistavana esimerkkinä varsin monipuolinen Echo Bazaar. Suosittelen kokeilemaan!

Pientä päivitystä

Viime aikoina on Lord Of The Rings Online massiivimoninpeli vienyt mukanaan. Taru Sormusten Herrasta -fanina Keski-Maan vapaa tutkiminen on suurta herkkua, enkä vieläkään tajua miten en aiemmin ole hypännyt mukaan tähän kyseiseen kelkkaan. Samalla kun kolusin erinäisiä Konnun kotikoloja tajusin että en ole koskaan lukenut Taru Sormusten Herraa englanniksi. Asian korjaamiseksi Amazonista tilattu nahkakantinen 50-vuotis erikoispainos pitäisi saapua lähipostiin ihan näinä päivinä.

Muuten pelaaminen on rajoittunut PSP:n ja kännykän käpistelyyn. Kuolemattomin kaikista Castlevanioista - Symphony of the Night - on pyörinyt paljon PSP:ssä, samoin kuin massiivisen pitkä Front Mission 3. Vihaiset Linnut pitävät kännykkääni vallassaan. Menin myös myyntimiehen halpaan ja tilasin Pelaaja-lehden (taas kerran) kun kaupanpäällisiksi luvattiin Dead Space 2. Ei paha, sillä lehden hinta pelin kera oli halvempi kuin mitä pelin hinta paikallisessa pelikaupassa.

Musiikkikulinaristi

Piti nillittää siitä kuinka monissa nykypeleissä musiikki on suurilta osin "cookie cutter" -luokkaa, eli valmiiksi pureskeltua, liian yksinkertaista jumputusta. Tähän raivonpuuskaan syynä oli se kun erehdyin pistämään Final Fantasy XIII:n levyn sisään pleikkariin ja pelaamaan puolisen tuntia. Tuli oikein tosissaan ikävä One Winged Angelia, mutta mitäs sitä pelifirmojen turha tuhlata rahaa vahvoihin, muistettaviin säveliin kun voi tuottaa halvalla tasapaksua paskaa? Tajuan myös, että olen nillittänyt kolmannestatoista fantasiasta jo aikalailla, mutta niin suuri pettymys se vain oli.

Onneksi päivää piristää tiedossa olevat ei-peliaiheiset konsertit: helmikuussa Tavastialla esiintyy Hardcore Superstar (toinen linkki heille jolla ei ole Spotify-tiliä). Kesäkuussa Suomeen saapuvat Bon Jovi sekä Foo Fighters. Ja vieläkin on hyvässä muistissa lokakuun lopulta Disturbedin, Papa Roachin, Buckcherryn ja Halestormin yhteiskeikka Hartwall Areenalla.

Palkintojen metsästäjä

Alkuvuoden olen viettänyt jonkinlaisessa retrobuumissa. On tullut tahkottua vanha kunnon Mega Man 2 läpi, PSP:lle löysi tiensä Front Mission 3 sekä Castlevania: Symphony Of The Night ja koitinpa voittaa huutokaupassa itselleni Xboxin Steel Battalionin valtavan ohjainyksikön kera. Kun sitä ei herunut, tyydyin seuraavaksi parhaimpaan vaihtoehtoon, eli kävin lähimmän pelikauppani käytettyjen hyllyn läpi ja löysin Armored Core: For Answerin. Ja kaikki nämä pelejä joissa ei ole trophyja tai achievementtejä. Uskomattominta on se, että huomasin pitäväni näiden pelaamista jonkinlaisena "guilty pleasurena", aivan kuin suklaan syöminen salaa tms. Tuntui typerältä kun koitti samaan aikaan nauttia pelaamisesta ja silti samalla aivot huutaa että nämähän on jo vähintään kertaalleen pelattu läpi ja että trophyja täynnä olevia pelejä istuu vielä avaamattomana hyllyssä.

Monissa peleissä jotka omistan, sen kovimman platinum-trophyn saaminen tyssää yleensä verkkopelipuolen trophylistaukseen. Monet on kyllä saavutettavissa siedettävän tahkoamisen jälkeen, mutta silti monet niistä tuntuvat nojaavan liiaksi sattumaan.

Tarkoitus olisi seuraavaksi saada viimein hiottua Assassin's Creed II siihen kuntoon, että platinum trophy tippuu pelitilille ja sitten suunnata katse kohti Assassin's Creed Brotherhoodia. Ja siinä välissä tietenkin on pelailtava LOTROa sekä DC Universum Onlinea jonka menin ostamaan, sekä niitä vanhoja klassikoita joissa ei ole trophyja, mutta ehkä sitäkin enemmän pelaamisen riemua?