Aina mukana

Totesin tänään aamulla raahaavani PSP:tä mukanani kaikkialle; lentokoneeseen, paikallisbussiin, työmatkoille, terveyskeskuksen jonoihin...

Voisihan sitä tietty peliaddiktiksi hakkua, mutta piru vie, mieluummin viihdyn jonoissa ja ankeissa aamumetroissa kuin tuijotan tylsistyneenä tyhjyyteen! Pitäisi ehkä antaa Nintendo DS:llekin mahdollisuus, mutta kaksi käsikonsolia olisi ehkä jo liikaa. Toisaalta DS:n pelit ovat kerrassaan riemastuttavan hyviä ja ne ovat yksinoikeudella jo siitä hyvästä syystä, että ne vaativat DS:n kosketusnäytön toimiakseen "kunnolla" (vaikka Puzzle Quest: Challenge of the Warlords osoittikin että porttaus DS:ltä PSP:lle toimii jos se tehdään oikein). Ehkä pitää hommata se DS vaimolle lahjaksi ja "lainata" sitä jonain kauniina päivänä.

PSP:tä on parjattu paljon ja Sonyn uusin jättisuuri keskisormi kaikille PSP:n omistajille uuden PSP GO!:n myötä varmasti entisestään ajaa porukkaa kääntymään muiden (lue: Nintendon) käsikonsolien puoleen. PSP GO!:ssa kun ei ole tukea UMD-levyille joille vanhan PSP:n pelit on talletettu. Tässä mennään siis kovaa kyytiä kohti digitaalista jakelua; tai vaihtoehtoisesti Pandora's Batterya (eli kikkaa jonka avulla oman PSP:n voi muuttaa tukemaan levykuvia, jotka taas yleensä ovat kotoisin piraattilahdelta tai muilta torrent-sivuilta).

Oli miten oli, Final Fantasy: Dissidia on niin perkeleen hyvä peli, että sitä on pelattava aina kun vain mahdollista. Ja se on vain PSP:lle.

Resident Evil 5 PC-versio ja sen ongelmat

Tästä minun piti kirjoittaa jo jokin aika sitten, mutta ulkomaanreissu tehokkaasti sekoitti pakkaa ja pisti unohtelemaan vähäpätöisempiä asioita. Tosin ottaen huomioon kuinka huonosti Capcom on kääntänyt Resident Evil 5:n PC:lle, ei varmaankaan pitäisi puhua vähäpätöisestä asiasta. Pelin kontrollit ovat äärimmäisen kömpelöt PC:tä ajatellen. Kyllä niillä pärjää, mutta piru vie osataan sitä varmasti paremminkin Capcomilla. Ja noin 5 tuntia peliä takana täytyy sanoa, että tarina ja koko Resident Evil -saaga alkaa kyllä vesittyä ja mennä suoraan sanoen päin persettä sitten neljännen osan. Ensimmäiset kolme alkuperäistä Resident Eviliä olivat mahtavan tunnelmallisia ja tosiaan tuntuivat Resident Evililtä. Nykyinen splattermeininki jossain kirkkaassa Afrikkalaiskylässä ei vastaa sitä mitä itse olen oppinut RE -peleiltä odottamaan. Ja olkoot liikkuminen ja teleporttiarkut kuinka kankeita tahansa, ne kuuluvat RE:hen.

Mutta RE5:n PC-versioon... Ensimmäinen ongelma tuli kun koitin asentaa peliä. Installeri oli japaniksi tai kiinaksi tai millä kielellä nyt olikaan. Ainakin sellaisilla merkeillä varustettuna, ettei Wintoosa oikein meinannut ymmärtää mistä on kyse. Sen verran on kuitenkin tullut käyteltyä PC-koneita, että sain asennettua pelin kun tiedän mikä painike on mikäkin defaulttina. Toinen ongelma tulikin sitten varsin pian ilmi kun pääsi itse peliin: kaikki tekstit edelleen ihan käsittämättöminä merkkeinä, jotka ei tavalliselle länsimaalaiselle pulliaiselle ihan tuttuja olleet.

Kävin kertaalleen vaihtamassa levyt GameStopissa josta olin pelin ostanut. Kyselin ongelmaan ratkaisua liikkeessä ja kokeilinpa levyä viidessä eri PC-koneessa. Molemmilla levyillä ja kaikissa tapauksissa sama juttu.

Jätin Capcomille sähköpostitse tukipyynnön ja unohdin koko asian kun häippäsin reissuun. Palattuani oli kuin olikin tukipyyntöön tullut vastaus jolla sai pelin asennettua englanniksi. Liitän ne tähän ihan siltä varalta että jollakulla on samaa ongelmaa kuin minulla.

"If the Installer for Resident Evil 5 is displaying in Japanese, please do the following to start the Installer manually in English:

[Windows XP]

Click on Start
Click on Run
type in cmd in to the Run Dialogue box to bring up the Command Prompt window
type : d: [return] (where "d" is your DVD drive which has the disc in)
type : setup /L1033 [return] - This will start the installer in English

[Windows Vista]

Click on Start
Click into the Start Search box
type in cmd in to the Start Search box to bring up the Command Prompt window
type : d: [return] (where "d" is your DVD drive which has the disc in)
type : setup /L1033 [return] - This will start the installer in English"

Mietin vain, että mistäs pirusta tuollaiset pitäisi tietää kun ei ole moisesta mitään mainintaa ohjekirjassa ja defaulttina (kieliasetuksista huolimatta) koko paska haluaa asentua japanikiinaksi?

Odottelua

Vuoden viimeinen neljännes on tunnetusti ripoteltu täyteen hyvien ja kauan odotettujen pelien julkaisuja: Dragon Age, Call of Duty: Modern Warfare 2, Borderlands ja Risen nyt muutamia mainitakseni tämän vuoden viimeisen neljänneksen hiteistä. Kova on odotus. Ja jo julkaistuja ovat Batman: Arkham Asylum, Operation Flashpoint 2 ja uusin Wolfenstein. Ensivaikutelmat Operation Flashpointista parin tunnin pelaamisella ovat lupaavat. Vaikuttaisi siltä klassiselta OF:ltä johon tykästyi jo ensimmäisen pelin aikaan kauan sitten. Pitkäänpä tätäkin jatko-osaa piti odotella. Borderlands vaikuttaa myös äärimmäisen mielenkiintoiselta, mutta siitä lisää sitten kun on oikeasti päässyt peliä pelaamaan, eikä vain kuvia ja videoita katselemaan.

Kyllä on pelaajalla kova homma keretä pelaamaan näitä kaikkia. Tai jospa vain säästelisi muutamat näistäkin helmistä kesän hiljaisille kuukausille?

Taustamusiikkia

Pelimusiikki on oma taiteenlajinsa. Sen on oltava hienoa ja inspiroivaa, mutta se ei saa viedä kaikkea huomiota, eikä se saa myöskään olla tasaista jumputusta minkä vuoksi alkaa hamuta ääniasetusten nollaamista. Monien pelaamieni pelien ääniraidat kallistuvat enemmän "sinnepäin" kuin "juuri nappiin" kategoriaan, mutta se on varsin luonnollista. Eihän niitä helmiä muuten sieltä joukosta tunnistaisi. Pelille hyvä ääniraita tekee vähintään yhtä paljon kuin leffoille. Ja joskus taustamusiikin täydellinen puuttuminen vain edistää tunnelman luomista.

Toisinaan huomaan kuitenkin laittavani taustalle Spotifyn tai MP3:t huutamaan, varsinkin PC:llä pelatessa. World of Warcraftin raidaamiseen tulee hupaisa uusi pilke kun vaikealla bossilla luukuttaa KISSin Live to Winiä. Ja PvP:tä pelatessa raskas heavy a'la Disturbedin Indestructible sopii tunnelmaan mainiosti kun pitää nopealla tahdilla tempoa toisia pelaajia leukajouhiin hirveässä adrenaliinihurmeessa.

Kun alan miettiä pelejä joiden omaa ääniraitaa en ikinä peittäisi, ensimmäisenä tulee mieleen sellaisia klassikoita kuin Final Fantasyt (säveltäjä Nobue Uematsu, olet nero), Devil May Cry (helvetin hirviöiden lahtaamista raskaan ja originellin heavy metallin tahtiin? Hell yeah!) sekä Metal Gearit (sanokaa mitä haluatte, mutta Snake Eater on mahtava kappale). Nämä mainitsemani ja monet muut pelit ovat sitä luokkaa, että pelien ääniraidat on tullut hankittua ihan original soundtrackeina; sen verran pelien musiikkiin on nähty vaivaa ja tehty niistä kappaleita jotka toimivat mainiosti ihan sellaisenaan kuunneltuna, ei peliin liitettynä.

Lokakuisen työmatkametrokyydin aikana kuunneltuna Final Fantasy VII:n Cloudin mahtipontinen teema tai Aeriksen herkkä ja kaunis teema värittävät harmaintakin päivää kuin kirkaana loistava, vihreä lifestream konsanaan. Ja pitkän linjan pelaajana sitä voi fiilistellä ja muistella kuinka hienoissa ja legendaarisissa tarinan kohdissa näitäkin melodioita soitettiin...

Batman: Arkham Asylum ja metapelaaminen

Sain viime viikonloppuna tahkottua Batman: Arkham Asylumin PC-version läpi. Lisenssipeliksi aivan uskomattoman hyvä ja ihan yleisellä skaalalla erittäin hyvää viihdettä. Paras Batman-peli nyt ainakin ihan varmuudella.

Tähänkin peliin liittyi yhtenä osana achievementit, eli saavutukset, ja suurin osa Batman: Arkham Asylumin Windows Live achievementeista tulikin keräiltyä jo ensimmäisellä pelikerralla (vielä tarvii vaikeimmalla vaikeustasolla kahlata peli uudelleen läpi, mutta sen kyllä tekee mielellään, niin rautaista tavaraa ko. peli oli). Arkham Asylumissa achievementit lähinnä kiteytyivät tiettyjen tarinan kohtien läpäisemiseen ja Riddlerin arvoitusten ratkaisemiseen. Tämä arvoitusten ratkaiseminen piti oikeasti sisällään kätkettyjen kysymysmerkki-esineiden löytämistä ja pari muuta jippoa, mutta erinomaisesti ne oli silti naamioitu kuuluvaksi Batman-kaanoniin.

Tämänkaltainen metapelaaminen achievement-metsästyksen muodossa on tullut isoksi osaksi koko pelialaa, pelaajakuntaa ja pelejä. Achievementtien avulla voi verkkoyhteisöissä vertailla kuka on suorittanut mitäkin missäkin pelissä ja sitä kautta jopa verrata paremmuutta, tai ehkä paremminkin omistautuneisuutta, pelille. Itse tunnustan olevani todella "paha" metapelaaja, eli achievementit on hankittava, maksoi mitä maksoi. Eihän niistä sinällään ole mitän hyötyä, mutta ainakin omalla kohdallani ne ajavat pelaamaan peliä tarkemmin ja paneutuneemmin kuin mitä normaalisti ja sitä kautta mahdollistavat pelistä uusien kokemuksien hankkimisen ja syvällisemmän katsauksen pelin maailmaan. Ja esimerkiksi World of Warcraftissa achievementtien avulla saa pientä lisäkilkettä ratsujen, tabardien ja titteleiden muodossa jotka taas kertovat kanssapelaajille: "olen saavuttanut jotain tässä pelissä, olen tehnyt "töitä" sen eteen". Se onkin sitten ihan eriasia mitä se kertoo kenelle tahansa muulle ei-pelaavalle henkilölle no-lifetyksen määrästä...
(Linkki hahmoni profiiliin WoW Armoryssa, 6400+ achipojoa on jo melkoisesti...)

Osa achievementeistä toki on paljon vaikeampi saavuttaa kuin suurin osa, mikä tekee niiden tavoittelusta erityisen mielekästä metapuuhailua varsinaisen peli-idean/tarinan/pelin ohella.