Pelimusiikki on oma taiteenlajinsa. Sen on oltava hienoa ja inspiroivaa, mutta se ei saa viedä kaikkea huomiota, eikä se saa myöskään olla tasaista jumputusta minkä vuoksi alkaa hamuta ääniasetusten nollaamista. Monien pelaamieni pelien ääniraidat kallistuvat enemmän "sinnepäin" kuin "juuri nappiin" kategoriaan, mutta se on varsin luonnollista. Eihän niitä helmiä muuten sieltä joukosta tunnistaisi. Pelille hyvä ääniraita tekee vähintään yhtä paljon kuin leffoille. Ja joskus taustamusiikin täydellinen puuttuminen vain edistää tunnelman luomista.
Toisinaan huomaan kuitenkin laittavani taustalle Spotifyn tai MP3:t huutamaan, varsinkin PC:llä pelatessa. World of Warcraftin raidaamiseen tulee hupaisa uusi pilke kun vaikealla bossilla luukuttaa KISSin Live to Winiä. Ja PvP:tä pelatessa raskas heavy a'la Disturbedin Indestructible sopii tunnelmaan mainiosti kun pitää nopealla tahdilla tempoa toisia pelaajia leukajouhiin hirveässä adrenaliinihurmeessa.
Kun alan miettiä pelejä joiden omaa ääniraitaa en ikinä peittäisi, ensimmäisenä tulee mieleen sellaisia klassikoita kuin Final Fantasyt (säveltäjä Nobue Uematsu, olet nero), Devil May Cry (helvetin hirviöiden lahtaamista raskaan ja originellin heavy metallin tahtiin? Hell yeah!) sekä Metal Gearit (sanokaa mitä haluatte, mutta Snake Eater on mahtava kappale). Nämä mainitsemani ja monet muut pelit ovat sitä luokkaa, että pelien ääniraidat on tullut hankittua ihan original soundtrackeina; sen verran pelien musiikkiin on nähty vaivaa ja tehty niistä kappaleita jotka toimivat mainiosti ihan sellaisenaan kuunneltuna, ei peliin liitettynä.
Lokakuisen työmatkametrokyydin aikana kuunneltuna Final Fantasy VII:n Cloudin mahtipontinen teema tai Aeriksen herkkä ja kaunis teema värittävät harmaintakin päivää kuin kirkaana loistava, vihreä lifestream konsanaan. Ja pitkän linjan pelaajana sitä voi fiilistellä ja muistella kuinka hienoissa ja legendaarisissa tarinan kohdissa näitäkin melodioita soitettiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti