torstai 29. huhtikuuta 2010

Bayonetta

Bayonettan kamerakulmat todella ovat tätä luokkaa...

Eri maailmat

Selailin Stolen Pixelsin arkistoja läpi ja satuin törmäämään tähän kuvaan ja erityisesti kiinnitin huomiota sen kolmanteen paneeliin. Olen monesti miettinyt samaa, että lakeja peleistä ja teknologiasta tehtailevat ihmiset, jotka ovat suorastaan valovuosien päässä siitä, että ylipäänsä tajuaisivat niistä yhtään mitään saati olisivat oikeasti paneutuneet näihin aiheisiin. Aikamoinen epäkohta.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Roikale rellestää taas

Joulukuusta maaliskuuhun asti kesti WoW taukoni. Iski täydellinen kyllästyminen Blizzardin tapaan viedä peliä eteenpäin ja hoitaa nk. itemisaatiota, eli tapaa jolla uusia tavaroita tipahtelee pelihahmolle.

Tässä joulu-maaliskuu välissä kerkesi kotiserverimme kokea ison mullistuksen kun se muuttui PvP serveristä PvE:ksi, minkä johdosta serverin populaatio koki roiman notkahduksen kun porukka siirsi hahmojaan ilmaiseksi toisille servereille. Syy tähän ei ole vieläkään minulle ihan selvä. Suurin suomalainen kilta, Sisu, pysyi serverillä.

Muuten ei ole mikään muuttunut ja nyt kun killastani Lords of Chaosistakin suurin osa siirtyi muihin maisemiin on pelaaminen WoWissa kulminoitunut lähinnä päivittäisen sattumanvaraisen tyrmän koluamiseen ja saavutusten metsästämiseen. Saa nähdä mitä todennäköisesti syksyllä ilmestyvä uusi lisäosa Cataclysm tuo tullessaan. Ainakin ihan liian pienen tasokaton nousun...

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Nostalgia trippi, osa X

Jännistä asioista peliaiheiset nostalgiatripitkin alkaa. Kuulin aamulla Smashing Pumpkinsia radiosta, mikä omalla kohdallani on välitön ja kokonaisvaltainen nostalgiatrippi lukioaikoihini. Tuli mieleen vanhat kaverit ja kaikki mitä silloin touhuttiin. Yhtenä niistä asioista tuli mieleen myös se apatia ja toimettomuus joka seurasi kirjoituksia ja ylioppilaskesää: lorvailtiin jonkun luona, kuunneltiin Smashing Pumpkinsia ja parannettiin maailmaa puheilla samalla kun joku pelaili jotain konsolia ja muut katsoi vierestä.

We've come a long way, baby. Lähinnä siinä, että nyt jokainen istuu nyt omassa asunnossaan, suuret ajatukset vaihdetaan Ventrilon tai muun puheohjelman kautta ja jollain saattaa joku jopa katsoa olan yli mitä ruudulla nyt tapahtuu. Ihan yhtä apaattisia ja toimettomia ollaan edelleen?

torstai 22. huhtikuuta 2010

Resonance of Fate

Chapter 6 ajettu nyt loppuun ja peli on muuttunut helpommaksi kun taistelusysteemiin pääsi kunnolla sisään, sai aseisiin asialliset päivitykset ja keksin miten rahaa saa tahkottua ilman ongelmia. Pelissä löytyy "glass shard" ja "iron scrap" nimisiä esineitä. Näitä voi myös ostaa 150r ja 200r hintaan kauppiaalta joka löytyy Waterless Bridgeltä. Näistä aineksista ja 3000r maksulla saa aikaan Combat Scope Betoja. Nämä voi kuitenkin myydä 750r voitolla takaisin mille tahansa vendorille. Rahasta ei siis ole enää pulaa...

perjantai 16. huhtikuuta 2010

tri-ACE

Kehitystiimi tri-ACE julkaisi vasta uutukaisensa Segan kautta; Resonance of Fate on valtavirrasta poikkeava, todella omaperäinen ja vaikeustasoltaan musertava JRPG (japanilaiseen tyyliin tehty roolipeli). Edelleen on lämpimät muistot tri-ACEn useista aiemmista peliprojekteista, kirkkaimpana tähtenä omissa muistoissani juurikin tähtimeri, Star Ocean: The Second Story PSX:lle.

Resonance of Fate on typerästä nimestään huolimatta ainakin ensikosketuksella (muutama chapteri parista kymmenestä takana) erittäin mielenkiintoinen peli, jossa syvyyttä riittää ja oppimiskäyrä on korkea. Turpaan tulee paljon ja usein jos ei viitsi paneutua taistelusysteemin hienouksiin, aseiden kustoimointiin ja sivutehtävien koluamiseen. Hahmot ovat tavanomaista japsirope tasoa ja käsikirjoitus ainakin vielä toistaiseksi samaa luokkaa, mutta itse olen oppinut pitämään molemmista aspekteista, ikään kuin söpöistä mutta vähän hölmöistä koiranpennuista.

Resonance of Faten arvostelut eivät tee oikeutta pelille ja sen huomaa myös monien pelisivustojen tarjoamasta palvelusta jossa näkee pelikriitikon antamat pisteet sekä keskiarvon pelaajien antamista pisteistä. Jälkimmäinen keskiarvo on poikkeuksetta ollut 1-10 asteikolla olevilla arvosteluilla 1-1.5 pistettä korkeampi kun peliarvostelijan pisteet ovat siinä 7-8 sektorilla.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Pongista Modern Warfareen

Pelejä 37:n vuoden ajalta. Ajatella, että olen pelannut noista kaikkia paitsi Dig Dugia ja itse olen 26-vuotias...

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Tarinoita Oblivionista

Eilen pelihahmostani tuli Areenan Grand-Champion, minkä johdosta seuraani lyöttäytyi uskollinen ja ihaileva fani, joka on ennen kaikkea ehdottoman luottavainen. Seuraavan viiden minuutin sisään tämä fani löydetään kuolleena pimeästä ja tyhjästä vartiotornista ja pelihahmoni on kutsuttu sisään Dark Brotherhoodin salamurhaajien kiltaan, missä pelihahmoani onnitellaan hienosta tikarinkäsittelystä...

torstai 8. huhtikuuta 2010

M-O-D

Tästä tulee pitkä sepustus... lukee ken jaksaa.

Modit, nuo pelitaivaan kummajaiset, ovat lisäkilkkeitä peliin, joita yleensä väsäävät varsin vannoutuneet fanit. Modien avulla voi peliin tuoda uusia asioita, parantaa vanhoja ja suorastaan sutkata kuin sika, jos niin haluaa. Modeja voisi verrata siihen, jos autoon vaihtaisi erilaisen vaihdekepin, rallipolkimet ja laittaisi uuden metallinhohtovärin pintaan. Modit ovat myöskin pääasiassa vain PC-pelaajien herkkua tai kauhua, riippuu miten asiaa katsoo...

Modit voivat olla kauhua siinä mielessä, että joutuu käyttämän tuntitolkulla aikaa sopivien modien etsimiseen, asentamiseen ja säätämiseen kun on jo hankkinut isolla rahalla alkuperäisen pelin? Onko pelin julkaisija laiska ja haluaa pistää fanilauman tekemään työt puolestaan ja näin ollen tarjoaa modaustyökalut käyttöön? Miksi pitäisi mokomat edes asentaa? Mahdollisesti siksi, että alkuperäinen peli on julkaistu keskeneräisenä tai bugisena, joten modeilla koitetaan paikata näitä asioita tai ehkä modeja tekevät ja asentavat ne jotka haluavat huijata asettamalla pelimaailmaan jonkin maailmanlopun aseen joka tekee selvää mistä tahansa kertaheitoilla? Jokseenkin kyynisenä pitkän linjan pelimaakarina sanoisin kauhu-puolessakin olevan perää: laitetaan apinat töihin palkatta korjailemaan virheitä joihin ei ollut aikaa tai jaksamista pelin kehityksen yhteydessä.

Herkkua modit ovat siinä mielessä, että niiden kautta faniyhteisö voi luoda paljon - ja tarkoitan todella paljon - uutta materiaalia peliin: seikkailuja, varusteita, kumppaneita, grafiikkapäivityksiä, bugien poistoa. Koko lista olisi varsin pitkä. Konsolille kun ostat pelin, sanotaan vaikka Bethesda Softworksin valmistaman, se on siinä ja olet täysin riippuvainen tekijätiimistä koska bugit korjataan ja lisää pelattavaa tulee markkinoille - hintalapulla varustettuna, totta kai. Bethesda Softworks onkin mainio esimerkki pelifirmasta, joka antaa peliyhteisölle vapaat kädet muokata alkuperäistä peliä haluamaansa suuntaan. Toisaalta, tämän avulla heidän ei itse tarvitse vaivautua. Mutta vaikka virallisia työkaluja ei olisikaan, aina modi-yhteisö keksii keinot.

Mistä tuli mieleeni puhua modeista? Löysin jokin aikaa sitten tarjouslaarista Game Of The Year -version Oblivionista, tuosta modikulttuurin yhdestä jalokivestä, ja siitähän seurasi ankara usean tunnin kahlailu TESnexuksessa, modien latailu, asennus ja hienosäätö. TOP100-lista auttaa kummasti erottelemaan jyvät akanoista ja ehkä vielä innostun itsekin listaamaan tähän parhaaksi havaitsemani modit Oblivioniin ja Fallout 3:een. Mutta nytpä on vanha peli jossa on korkea resoluutioinen pelimaailma ja pelihahmo, ihan miljoona uutta ja paranneltua vaatetta, hiusmallia, silmää, vartaloa, asetta ja panssaria virtuaalipaperinuken päälle pantavaksi sekä paljon uutta ja hienoa tutkittavaa peruspelin lisäksi! Puhumattakaan siitä, että peruspelin ongelmia ei enää ole, kiitos epävirallisten bugikorjausten joita pelintekijöiden valmistama v1.2 korjauspäivityskään ei poistanut.

Muita pelejä jotka joka kerta asentaessani joutuvat modeilla parantelun kohteeksi ovat Morrowind, Fallout 3, S.T.A.L.K.E.R, Diablo 2 ja WoW. Onneksi on muistanut pitää modipaketeista kopiot ulkoisella kovalevyllä ja hyvien modienhallintatyökalujen avulla ne saa pidettyä päivitettynä.