maanantai 4. tammikuuta 2010

Nostalgiapelailua Dissidian innoittamana

Joululomalla tuli matkailtua ja sitä myöten PSP oli kovassa käytössä, koska talven päivät on lyhyet eikä pimeässä autossa näe lukea. Dissidia tuntuu juurtuneen kantopleikkariini, on se vain niin hyvä!

Dissidian yksi hieno ominaisuushan on kaikessa yksinkertaisuudessaan mahdollisuus pelata eri Final Fantasy -pelien päähahmoilla tappelupelien tyyliin. Eli Cloudilla voi pistää Sephirothia turpaan Buster Swordilla juuri niin kuin itse haluaa. Satuin paluumatkalla hiomaan Squallin tarinan, levelit ja muut jutut kuntoon, minkä jälkeen iski kova hinku pelailla vanha kunnon FF8 uudestaan läpi. Aikoinaan kun sen pelasi ensimmäiseltä istumalta 99 prosenttisesti läpi ja sitä puuttuvaa prosenttia en jaksanut alkaa hinkkaamaan alusta alkaen enää siinä vaiheessa, joten FF8 lienee kaikista Final Fantasyistä se peli, jonka olen pelaillut läpi vain kerran. On aika tehdä paikko.

Samaan syssyyn tuli hiottua Terralla (FF6) ja Zidanella (FF9) Dissidiaa enemmän tai vähemmän ja tajusin, että muista juuri mitään yhdeksännestä fantasiasta ja kuutonen on vain niin pirun hyvä, joten pitää laittaa nekin levylautaselle pyörimään. Vielä pitää käydä varastosta kaivamassa vanha pleikkari ja muistikortit autenttisuuden vuoksi (jep, minulla on FF6 remasteroituna PSX-versiona, koska SNES versio on jossain hukkapiilossa vanhempieni luona).

Nice to meet you again, old friends!

PS: Final Fantasy VII on se paras ja kaunein. Nyt ja aina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti