Kulunut viikonloppu vierähti mukavasti enimmäkseen ihmisten parissa. Kerkesin kuitenkin kellottaa perjantaina postissa saapuneeseen Star Ocean: The Last Hopeen peliaikaa yli kymmenen tuntia. Jos vilkaiset pelin kotisivuja, voit ymmärtää paremmin sen mitä kohta seuraa.
Kymmenen tuntia on hyvinkin monessa pelissä se aika, jossa peli on pelattu ehkä jo pariinkin kertaan läpi. Square-Enixin Tri-Ace -studion peleissä tämä on vasta alkusoittoa, eikä minulla ole uusimman Star Oceanin kohdalla vielä muuta kuin pieni aavistus siitä mikä on juonen kokonaiskuva. Pahiksesta kaiken takana ei ole vielä tietoakaan, sillä mitään suurta vaaraa ei vielä ole. Tri-Ace selvästi rakastaa rakentaa juonta hartaudella. Ja ne arvailut joita minulla on juonen suhteen pohjautuvat aiempiin Star Oceaneihin, joissa kaikissa on menty enemmän tai vähemmän saman kaavan mukaan.
Pelinä Star Ocean: The Last Hope on ehtaa japanilaista roolipeliä. Söpöt hahmot, paljon selkeitä värejä, varsin mustavalkoisia maailmankatsomuksia ja paljon, paljon epäjohdonmukaisuuksia. Ja juuri epäjohdonmukaisuuksista olen tainnut viime aikoina valitella aika paljon, online ja offline. Kaksinaismoralistisesti japsiropeissa olen oppinut antamaan kyseiset typeryydet anteeksi, vaikka välillä saatankin irvistellä kaikkein pahimmille epäjohdonmukaisuuksille: välianimaatiossa osoitetaan yhdellä aseella koko sankariporukkaa ja siitä ollaankin sitten aivan kamalan peloissaan, mutta missä tahansa satunnaistaistelussa pelaajahahmoja kohti tulee kymmentä miekkaa, tulipalloa ja nuolta kerrallaan, eivätkä kyseiset astalot edes hetkauta sankarilaumaa. Ehkä tämä välinpitämättömyys epäjohdonmukaisuuksia kohtaan johtuu siitä, että koitan ihan tosissani pitää näistä peleistä sellaisinaan kuin ne ovat. Tiedän ettei japsiropeilta sovi odottaa kauheasti tolkkua minkään osalta, joten turha harmistua jostain mikä ei tule muuttumaan.
Toinen asia minkä laitoin merkille on värimaailma. The Last Hopen maailmasta löytyy maastosta vihreää ja hahmojen asuissa on muitakin värejä kuin harmaan eri sävyjä. Viittaan nyt siihen suurimpaan visuaaliseen eroon länsimaisten ja itämaisten roolipelien välillä. Tuntuu siltä kuin länsimaisten roolipelien kehittäjät olisivat hukanneet muut värit kuin ruskean kun on kyse maastosta ja harmaan eri sävyt kun on kyse vaatetuksesta. Tämä taas kumpuaa siitä, että länsimaiset roolipelit pyrkivät edes näennäisesti realismiin? Maailmat ovat synkeitä paikkoja, joissa logiikka jyrää (tai ainakin yrittää) ja kun pelastetaan maailmaa, niin silloin ei ole aikaa söpöillä teekutsuilla ja kukkakedoilla.
Joka tapauksessa, uusin Star Ocean on vähäisenkin pelaamisen jälkeen tuntunut loistavalta lisältä sarjaan ja odotan innolla mitä pelikello näyttää pelin lopussa. Yleensä Star Oceaneiden kohdalla yli sataa tuntia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti