Olen ennen kaikkea roolipelaaja.
Japanilaisia konsoliropeja kuluu, mutta nykyään yhä vähenemissä määrin. Länsimaista ropea kulutan vähintään yhtä paljon, jos en sitten nykyään jo enemmän kuin japsityylisiä. Näiden lisäksi kulutan istumalihaksiani pen&paper roolipelien parissa. Kyllä, juuri niiden roolipelien parissa joita pelattiin ennen kuin jokaisessa kodissa oli tietokone ja grafiikat oli sitä mitä päänsä sisällä keksi luoda tai sitten tinasotilaina pöydällä. Päätelleen siitä huikeasta valikoimasta mikä Helsingin Fantasiapelien liikkeen hyllyissä on esillä, voisi olettaa että vanhat roolipelit ovat edelleen kovaa kamaa myös muidenkin mielestä.
Valitettavan usein nakittaudun itse PJ:n (epä)kiitolliseen tehtävään. Eihän siinä ole sitä samaa hohtoa kuin ohjastaa ikiomaa ja "rakasta" hahmoa, joka kuitenkin heitetään vaaroihin ilman sen kummempaa pohdintaa hyvän ja huonon idean välillä, jonka jälkeen whinetään hahmo takaisin henkiin kun PJ:n pelaama superkökkögoblini tempaiseekin kriittisen iskun suoraan vasempaan silmään männynkävyllä ja pelihahmon henki poistui takavasemmalta moikkaan esi-isiään pari kierrosta aiemmin. Mutta saapahan PJ:nä pelata ihan hitosti useampaa roolia ja - henkilöstä riippuen - vääntää pelimaailman lakeja sen mukaan miten haluaa NPC-hahmojen pysyvän hengissä. Eihän samanlaista "oikeaa" roolipelaamista millään voi sellaisenaan siirtää tietokonepeleihin, mutta pirun hyviä yrityksiä (ja onnistumisia) on ollut, parhaimpana esimerkkinä vaikkapa Fallout 2.
Nyt on pelattavana vanha kunnon Warhammer FRP. Kyseessä on tosin sen 2. painos, joten en tiedä voiko puhua ainakaan vanhasta. Kunnon rope se kuitenkin on, toisin kuin sen kolmas laitos, jonka voisin tuikata tuleen kuin Sigmarin witch hunter tuikkaa kylmästi tuleen Slaaneshin palvojan. Heh heh, sanaleikki. Get it?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti